Itselle sopivan treenirytmin ja -rutiinin löytäminen on jo melkein puolet taistelusta, varsinkin jos olet vasta aloittamassa treenaamista. Joillain ihmisillä on vahvojakin mielipiteitä siitä mikä ajankohta juuri heille on sopiva, mutta hyvä uutinen on se, ettei ole olemassa yhtä hyvää vaihtoehtoa. Vaikkakin tutkimuksissa on todettu pieniä eroja kalorin polttamisen ja lihasmassan kasvattamisen suhteen aamuin ja illoin, niin kumpikaan näistä ei välttämättä sen parempi vaihtoehto sinulle, varsinkaan niin merkittävästi, että tuttuja rutiineita kannattaisi lähteä muuttamaan.
Spinning on tehokas lihastreeni, joka polttaa tehokkaasti kaloreita. Hyvä spinning-tunti polttaa jopa 500 kaloria 45 minuutin treenin aikana. Spinning voi tuntua yksinkertaiselta, koska lopultahan kyse on pyöräilystä, mutta spinning-tunnillakin voi tehdä virheitä. Noudata Equinoxin Caroline Jordanin ohjeita ja spinning-tuntisi sujuu kuin leikki. Vältä näitä virheitä spinning-tunnilla:
Oletko valmis ottamaan haasteen vastaan? Tämä yksinkertainen liike on helppo oppia ja tunnet sen tehon varmasti pakaroissasi. Yhden jalan treenaaminen on raskaampaa, kuin kahden. Siitäkin syystä tämä treeni on täydellinen pakaroiden vahvistamiseen.
Kuntosalit ovat usein täynnä ihmisiä, jotka ovat päättäneet, että nyt elämäntavat muuttuvat ja ylimääräiset kilot karisevat. Valitettavan monella tavoite kuitenkin jää taka-alalle alkuinnostuksen laskettua. Tässä 15 vinkkiä, joiden avulla saat pidettyä motivaation yllä pysyvästi!
Tuntuuko sinusta joskus siltä, ettei tunnit vuorokaudessa yksinkertaisesti riitä salille menemiseen? On hankalaa säilyttää tasapaino perheen, työn ja vapaa-ajan välillä ja sen lisäksi pitäisi vielä keretä salille?! Nyt on hyviä uutisia luvassa! Et nimittäin tarvitse kuntosalia päästäksesi kuntoon ja pysyäksesi kunnossa. Tässä viisi syytä miksi voit samointein peruuttaa kuntosalijäsenyytesi ja aloittaa treenaamaan viihtyisästi omassa kodissasi.
Kun upouudet Niket ovat jalassa ja Spotifyn soittolista on valmis, niin olet valmis tekemään sen - lähtemään lenkille. Mahtava idea! Onneksi olkoon hienosta päätöksestä. Liikunta tunnetusti vähentää stressiä, kohottaa mielialaa, vie sinut uusiin paikkoihin ja tilanteisiin sekä säästää rahaa. Mutta pysähdytäänpä hetkeksi, ennen pihalle lähtöä. Ruumiinrakenteesi ja asenteesi nimittäin vaikuttavat niihin tärkeisiin asioihin, joihin juuri sinun kannattaa lenkkeillessä keskittyä. Tässä 14 yleisintä virhettä, jotka lenkkeilijät tekevät.