Seitsemän vähäsokerista ruokaa, joilla tyydyttää makeanhimo
Jos yrität luopua sokerista, ei sinun tarvitse luopua kuitenkaan kaikesta makeasta
Jos yrität luopua sokerista, ei sinun tarvitse luopua kuitenkaan kaikesta makeasta
Rakkaus voi olla sokeaa, mutta se on myös lihottavaa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan vain kevyt jalkojen naputtelu tai peukaloiden pyörittely voi dramaattisesti laskea sydän- ja...
Kumppanin kuolema aiheuttaa noin vuoden kestävän sydämen pettämisen riskin.
Tämä uskomaton elin voi antaa sinulle huikeaa nautintoa, ärsyttävää kipua ja jopa pienen ihmisen. Siksi siitä...
Naiset ovat tyypillisesti onnettomampia kuin miehet 85-vuotiaiksi asti, kertoo uusi tutkimus. Naiset myös kärsivät...
Tuoreen tutkimuksen ylipainoiset ihmiset ovat muita onnellisempia.
Uuden tutkimuksen mukaan olisi syytä lähteä pienelle talviselle juoksu- tai hiihtolenkille. Mutta miksi? Poltat enemmän...
Buddy the Elf- elokuvahahmo sanoi aikoinaan: “Paras keino levittää joulun sanomaa on laulaa joululauluja niin kovaa,...
Kahvi tekee sinulle hyvää ja kahvi ei tee sinulle hyvää. Kyseessä on klassinen ristiriita kahden leirin välillä, joista...