Musiikin kailottaminen tekee sinulle hyvää

18.1.2018

Buddy the Elf- elokuvahahmo sanoi aikoinaan: “Paras keino levittää joulun sanomaa on laulaa joululauluja niin kovaa, että kaikki kuulevat.” Eikä hän ollut väärässä. Vaikka Buddyn neuvot pelastivat joulun kyseisessä elokuvassa, tutkijat ovat vastikään huomanneet, että laulaminen on voimakas työkalu myös oikeassa maailmassa.

Kun ensi kerralla kumppanisi pyytää sinua olemaan hiljempaa suihkussa tai autossa, kerro hänelle tämä: Äänen korottaminen laulaessa, erityisesti ryhmälaulannassa, voi mahdollisesti edistää psyykkistä terveyttä ja vähentää astman oireita.

 

Laulaminen parantaa mielialaa ja ryhmäytymisen tunnetta

Tutkijat tutkivat paraikaa laulamisen fysiologisia ja psykologisia hyötyjä ja tulokset ovat olleet lupaavia. Viime marraskuussa teetetyssä tutkimuksessa tutkittiin 1779 kuorolaulajaa tavoitteena kerätä todisteita kuorolaulannan positiivisista vaikutuksista yleiseen hyvinvointiin.

Osallistujat kertoivat laulamisen edistävän sosiaalisia suhteita, kognitiivisia stimulaatioita, psyykkistä terveyttä, nautinnon saamista ja transsendenssiä.

Tulokset mukailevat aikaisempia tutkimuksia, joissa on havaittu laulamisen parantavan mielialaa ja ryhmäytymisen tunnetta.

 

Ryhmälaulanta voi myös jopa auttaa taistelussa masennusta ja hermostuneisuutta vastaan

Joidenkin tutkijoiden mukaan yhteenkuuluvuuden tunteet voivat johtua hormoneista, kuten endorfiinista ja oksytosiinista, joita laulaminen vapauttaa. Yhdessä nämä kemikaalit antavat nautintoa ja vähentävät stressiä.

Joidenkin tutkimusten mukaan ryhmälaulanta voi myös jopa auttaa taistelussa masennusta ja hermostuneisuutta vastaan sekä hidastaa dementian ja Parkinsonin taudin kehittymistä.

Laulamisen fyysinen puoli voi myös vahvistaa hengityselimistön terveyttä. Vuonna 2014 teetetyn, laulamista ja astmaa käsitelleen tutkimuksen mukaan musiikkiterapia voi auttaa oireiden kanssa. Tutkijoiden mukaan lisätutkimusta on kuitenkin syytä tehdä ennen lopullisia johtopäätöksiä.

Samalla kun tutkijat keräävät lisää tietoa, voikin olla jo syytä availla äänihuulia. Ensi kerran, kun olet suihkussa, anna palaa.

 

Lue myös: Näin iloiseksi voi lapsi tulla musiikista – katso 3 vuotiaan huikea reaktio musiikkitunnilla

Lue lisää: hyvä mieli & onni uutisia

Lähde: Goodhousekeeping.com
Lähde: Artikkelikuva: Pixabay / StockSnap