Rakkaus voi olla sokeaa, mutta se on myös lihottavaa, väittävät tutkijat. Vastanaineet lihovat ensimmäisen avioliittovuoden aikana kahdesta kolmeen kiloa, selittää tohtori Catherine Hankey, Glasgow’n yliopiston luennoitsija.
Jotkut parit voivat saavuttaa saman lihomisen vain kolmessa kuukaudessa, jos he myös asuvat keskenään.
Parisuhteen osapuolet rohkaisevat toisiaan syömään lisää
Ilmiö voi johtua siitä, että ruoka-ajoista tulee keskeisiä yhdessä asuville pareille ja osapuolet rohkaisevat toisiaan syömään lisää ja samalla liikkumaan vähemmän.
“Tämä on valtava kulttuurillinen ongelma. Yhdessä asuvien ihmisten tulisi tarkkailla painoaan enemmän. Ylipaino ei tee hyvää itsetunnolle ja voi myös vahingoittaa ihmissuhteita.”
Hankeyn kommentit ovat seurausta useista tieteellisistä tutkimuksista, jotka ovat todistaneet parisuhteen ja lihomisen yhteyden.
Lue myös: 9 vinkkiä, joilla saat avioliittosi kestämään koko loppuelämän
Mitä onnellisempia vastanaineet ovat, sitä enemmän he lihovat
Vuonna 2013 teetetyssä tutkimuksessa havaittiin, että mitä onnellisempia vastanaineet olivat, sitä enemmän he lihoivat ensimmäisen kahden vuoden aikana. Vastakohtaisesti, vähemmän tyytyväiset vastanaineet säilyttivät oman painonsa.
Ilmiö ei liity vain naimisissa oleviin. Painonnousu on yleistä myös uusissa parisuhteissa olevilla.
Painonnousu on yleisempää naisilla; erään tutkimuksen mukaan 43 prosenttia naisista lihoo parisuhteen ensimmäisen vuoden aikana.
Avioerot voivat johtaa painon putoamiseen
Ideana on se, että avioparit rentoutuvat toistensa seurassa eivätkä koe paineita ylläpitää tiettyjä standardeja.
“He antavat itsensä niin sanotusti olla, sillä oman painon kontrolloiminen juontuu yleensä siitä, että halutaan löytää kumppani ja olla hyvässä kunnossa,” tutkimus selittää.
Samanaikaisesti on tehty tutkimuksia, joiden mukaan avioerot voivat johtaa painon putoamiseen.
Kyseessä on niin sanottu avioerodieetti. Laihtuminen on yleinen stressistä johtuva oire avioerotilanteissa.
Myös tässä tapauksessa vaikutukset ovat yleisempiä naisilla.
Lue myös: 7 tapaa pitää avioliitto seksikkäänä ”Tahdon” sanomisen jälkeen