Olen viime aikoina erikoistunut hyödyntämään kaapeistamme löytyviä aineksia mitä moninaisimmin tavoin. Saatan usein keittää kokonaisen pussillisen makaronia ja kehitellä siitä erilaisia ruokia pitkin viikkoa. Tai ison satsin riisiä tai vaikkapa uunijuureksia. Tämän kaltainen ruoanlaitto säästää aikaa ja vaivaa ja auttaa varmistamaan, että syömme terveellistä ruokaa, kun kiire ei verota ruoanlaittoa.
Syön usein lounaaksi salaatin, jotta ei mene ”tukkoon” / väsähdä ja mieli pysyy kirkkaana koko työpäivän ajan. Haasteena lounassalaateissa on saada niistä kevyitä ja samaan aikaan täyttäviä. Lue lisää.
Teki täytettyjä paprikoita mieli, mutta ei tehnyt mieli sotkea täytteen sekaan riisiä. Hmm, ja silti halusin, että täyte olisi täyteläinen ja siinä olisi hyvä purutuntuma. Sitten suuri oivallus saapui kajuutta-kupoliin: Tortillasipsit murskaksi ja sekaan, avot. Katso ohje.
Syitä, miksi ihmiset luopuvat maitotuotteista, on yhtä monia kuin maidonkorvikkeita. Painonpudotus, puhtaampi iho, sairauksien välttäminen ja energiatason kohoaminen ovat vain muutamia hyötyjä, jotka yhdistetään maidottomaan ruokavalioon. Lue lisää.
Olet varmasti kuullut joskus siitä, että viinin juominen tekee hyvää sydämellesi. Väitteessä piilee totuuden siemen, mutta siemenen löytäminen vaatii säännöllistä kuntoilua, kertoo uusi tutkimus. Lue lisää.
Vuodenajasta riippumatta tee on maukas juoma, sillä sitä voidaan tarjoilla kylmänä tai kuumana. Mutta sen edut ovat paljon pelkkää virkistäytymistä suuremmat. On olemassa paljon tutkimusta, joka osoittaa, että teenjuominen voi itse asiassa parantaa terveyttäsi. Lue lisää.
Käytätkö mintunlehtiä vain mojitojen mausteena? Jos vastauksesi on kyllä, kannattaa tutustua minttuun ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin ehdottomasti paremmin. Lue lisää.
Kun valitset pastaasi hyvät, laadukkaat raaka-aineet, maustat maltilla ja maltat keittää kastikkeen kasaan, niin aletaan olemaan herkuttelun äärellä. Tämä tonnikalapastan ohje on oiva esimerkki, jonka avulla onnistut. Katso ohje.