Koripunoskakku ruusupursotuksilla – kakku, joka tuo kesäfiiliksen

21.10.2022

Oon pitkään jo halunnut kokeilla tän tyyppistä kakkua, ja nyt vihdoin oli sopiva tilaisuus. Tämä kakku sopii niin arkeen kuin juhlaan. Kesä on ihan ehdottomasti mun lempi vuodenaika ja tämä kakku sai mulle niin kesäisen fiiliksen etten malttaisi enää odottaa.

Pohja on 6 munan pohja, joka on tehty 0,7 ohjeen mukaan. Lisäsin taikinaan 150 g voita, jotta pohjasta tulisi mehukkaampi. Voin lisäämis vaiheessa taikina “lässähtää” hieman, mutta ei vaikuta mielestäni lopputulokseen.

Vuoraa kaksi 20 cm irtopohjavuokaa leivinpaperilla ja kaada tasaisesti taikina vuokiin. Paista 170 astetta n. 45 min. Paistoaika riippuu uunin tehosta, tarkista kakun kypsyys tikulla.

Anna pohjien jäähtyä täysin tai tee pohjat edellisenä päivänä, kylmänä helpompi leikata. Leikkaa pohjat puoliksi, näin saat 3 täyteväliä kakkuun.

Korin “kantokahva” on tehty sokerimassasta, joka kannattaa tehdä muutama päivä etukäteen kuivumaan. Tee kaksi saman pituista ja kokoista pötköä ja kierrä yhteen, liimaa lopuksi päät yhteen. Liimaa hammastikut kumpaakin päähän, jolloin kahva pysyy paremmin kakussa.

 

Kostutusvesi

Kiehauta 2 dl vettä

Lisää purkin pohjalle 3 rkl sokeria ja kaada kiehunut vesi päälle

Lisää hieman kylmää vettä joukkoon

Kakusta tulee suht korkea, joten suosittelen käyttämään reunakalvoa.

Aseta ensimmäinen pohja vuokaan ja kostuta.

 

Maitosuklaamousse daimrouheella

  • 5 dl vispikerma
  • 200 g maitosuklaa
  • 100 g tuorejuusto
  • 3 isoa daimpatukkaa
  • 4 liivatetta

 

1. Paloittele patukat veitsen kanssa pieniksi paloiksi

2. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan

3. Vatkaa kerma vaahdoksi

4. Notkista tuorejuusto toisessa kulhossa ja lisää kerman joukkoon

5. Sulata suklaa ja lisää kerman joukkoon

6. Lisää daimrouhe

7. Kiehauta tilkka kermaa, lisää liotetut puristetut liivatteet sekaan ja sekoita kerman joukkoon ohuena nauhana

8. Sekoita hyvin lopuksi nuolijalla, jotta pohjasta tulee kaikki suklaa mukaan

 

Lisää moussesta 1/3 ensimmäisen pohjan päälle. Lisää toinen pohja, kostuta ja lisää moussea saman verran kuin edelliseen väliin.

Lisää kolmas pohja, kostuta ja lisää loput moussesta, laita kansi päälle ja kostuta. Laita kelmu pintaa vasten, jotta pinta ei kuivu jääkaapissa.

Nosta jääkaappiin, anna hyytyä mieluiten seuraavaan päivään.

 

 

Lisää näitä herkkuja?

Seuraa tekijää (Eveliina Silen) Instagramissa: @cakesbyeveliina

 

Marenkikreemi kaakaolla (koripunoksiin)

  • 3,75 dl sokeri
  • 0,8 dl vesi
  • 5 ison kananmunan valkuaista
  • 450 g voita

 

1. Erottele valkuaiset

2. Laita sokeri ja vesi kattilaan, lämmitä seos 121 asteiseksi

3. Laita valkuaiset vatkautumaan, kun seos on lämmennyt 117 asteiseksi

4. Valuta siirappi valkuaisvaahtoon kulhon reunaa pitkin, ei suoraan itse vaahtoon. Vaahdota niin kauan, kunnes seos on kädenlämpöinen

5. Paloittele voi ja lämmitä mikrossa huoneenlämpöiseksi

6. Lisää voi pienissä erissä vaahtoon

7. Sekoita niin kauan, kunnes kreemi on tasaista n. 5min

8. Ota puolet tästä satsista erilliseen kulhoon (ruusupursotuksiin)

9. Voit lisää halutessasi suklaata kaakaojauheen tilalle (suklaata n. 100 g). Mulla ei tällä hetkellä ollut kaapissa suklaata, niin käytin Fazerin tummaa kaakaojauhetta

10. Lisää kaakaojauhetta n. 1dl, tarvittaessa enemmän oman maun mukaan, sekoita tasaiseksi.

 

Kakun kuorruttamiseen tarvitset pyörivän kakkualustan, palettiveitsen, raapan, pursotuspussin ja koripunos tyllan (#789).

Kuorruta kakkuun ohut murukerros, laita hetkeksi jääkaappiin.

Koripunokseen löydät hyviä videoita YouTubesta ja Pinterestistä.

Ota pieni nokare kreemiä, joka värjätään vihreäksi lehtiä varten. Jaa loput kreemistä puoliksi ja värjää ne haluamallasi väreillä, itse käytin progelin värejä.

Ruusuissa käytin Wilton M1 tyllaa ja lehdissä 15 mm tyllaa.

Pursota ruusukkeita mielesi mukaan!

Kakku kannattaa ottaa n. 40 minuuttia ennen tarjoilua huoneenlämpöön jotta,
kuorrute ehtisi pehmetä.

 

Lisää näitä herkkuja?

Seuraa tekijää (Eveliina Silen) Instagramissa: @cakesbyeveliina

Lue lisää: ruoka & juoma uutisia

Kirjoittaja:

Olen Eveliina, 24- vuotias intohimoinen harrasteleipuri Helsingistä. Valmistuin viime vuoden lopulla pitkäänhaaveilemaani leipuri-kondiittorin ammattiin, mutta toistaiseksi työskentelen vielä myyjänä. Leivon paljon vapaa-ajalla ja rakastan kokeilla kaikkea uutta. Erityisesti pidän erilaisista juustokakuista, korkeista kreemikakuista sekä voileipäkakuista.