-82 syntynyt AD / konseptisuunnittelija Joensuusta. Nykyinen majapaikka Helsingissä. Kohokohdassa häärään ulkoasun, konseptoinnin sekä sisällöntuotannon parissa. Kaikenlaista on tullut tehtyä äänisuunnittelusta videotuotantoihin ja digistä printtiin. Ruonlaitto ja rumpujen soitto taitavat tällä hetkellä olla ne lähinnä sydäntä sijaitsevat harrastukset. Päivän kohokohta: aamukahvit.
Jotkut ehdotukset ja ideat kuulostavat välillä oman pään sisällä hyviltä, ainakin aluksi, mutta kun sitten antaa idean hetken hautua, niin ymmärtää, että ehkä kyseessä ei olekaan se kuningasajatus.
Kun Kiinasta tilaa tuotteita, niin kannattaisi hieman edes katsellessa, että mistä tilaa ja miten luotettavasta paikasta on kyse, sillä siellä riittää kauppoja joka lähtöön ja tilanteeseen.
Nämä henkilöt ovat vetäneet foliohatun todella syvälle päähän. Kaikenlaisia salaliittoteorioita aina riittää, mutta näissä viemään homma ihan uudelle tasolle. Todella hämmentävää settiä.
Hämmentynyt, mutta shokkiin mennyt Jyrki löytää autonsa metsästä ja tietenkin ensimmäisenä tulee mieleen, että missä avaimet? Ja siis tapa millä kaveri suhtautuu tilanteeseen: täytyy arvostaa. Lue juttu.