11 Totuutta, jotka vain masentuneet tietävät

11 Totuutta, jotka vain masentuneet tietävät

6.6.2019

Kun ajattelemme masennusta, ensimmäisenä voi tulla mieleen surullinen ihminen, joka ei kykene poistumaan kotoaan. Tämä stereotypia on kuitenkin kaikkea muuta kuin totta. Masennus voi ilmetä monella tavalla, muun muassa dystymiana.

Dystymia on pitkäkestoinen masennusta muistuttava tila. Sen oireet jäävät usein muilta huomiotta. Jos elät dystymian kanssa, tiedät, että useimmiten joudut kärsimään siitä yksin.

Useimmiten isket vain tekohymyn kasvoillesi, teet työsi ja ylläpidät jopa hyviä ihmissuhteita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettetkö kärsisi masennuksen oireista päivittäin.

Kuulostaako tutulta? Seuraavassa 11 asiaa, jotka vain dystymiasta kärsivät ihmiset ymmärtävät paremmin kuin kukaan:

 

Jokapäiväiset rutiinit tuntuvat todella raskailta

Kati Morton, perhe- ja parisuhdeterapeutti kertoo, että dystymiapotilailla päivittäiset rutiinit voivat tuntua mahdottomilta.

”Ihmiset, jotka eivät ole masentuneita, eivät ymmärrä kuinka paljon energiaa se voi vaatia päästä ylös sängystä, käydä suihkussa ja astua ulos ovesta,” Morton sanoo. ”Monet dystymiapotilaat ovat täysin loppu jo siinä vaiheessa, kun he ovat päässeet kotoaan töihin.”

 

Avun pyytäminen tuntuu mahdottomalta

Masennuksesta kärsivät haluaisivat tuntea olonsa paremmaksi ja päästä elämän syrjään kiinni. Heillä ei kuitenkaan ole usein riittävästi energiaa ja voimia pyytää läheisiltään apua sen jälkeen, kun on ensin pitkään teeskennellyt olevansa kunnossa.

”Jos sairaalle ehdottaa, että hän hakisi apua, voi se tuntua hänestä holhoukselta,” Morton kertoo. ”Potilas on varmasti ajatellut avun hakemista, mutta hän ei ole vielä keksinyt keinoja tehdä sitä.”

 

Teeskentelet voivasi hyvin, vaikka sisältä olet rikki

Karla, digitaalimarkkinoija, kärsii dystymiasta. Hän kertoo, kuinka hänen kaverinsa usein kehuvat häntä siistiksi ja itsevarmaksi tyypiksi. Mutta todellisuus onkin jotain muuta.

“Kun masennus iskee, haluaisin vain olla yksin sängyssäni sikiöasennossa ja nukkua,” hän sanoo. ”Mutta en voi. Joten näyttelen onnellista ja itsevarmaa tyyppiä.”

”Jotta vaikuttaisin itsevarmalta, kysyn itseltäni: ’Mitä Karla tekisi normaalina päivänä?’ Karla tervehtisi ihmisiä, olisi läsnä ja innostunut elämästä,” hän lisää. ”Mutta masennuspäivinä en halua tervehtiä ketään. Haluan vain olla yksin koska kaikki tuntuu niin raskaalta.”

 

Olet kaikista kovin kriitikko, myös itseäsi kohtaan

Kun kärsit dystymiasta, armoton sisäinen kriitikkosi tuomitsee sinut, kaikki muut ja koko maailman, kertoo Valeria Skopich, psykologi.

”Luulet olevasi luuseri, pomosi olevan idiootti, kumppanisi maailman ärsyttävin ihminen ja elämä tuntuu kaikin puolin sietämättömältä,” hän sanoo. ”Pääsi on täynnä negatiivisuutta etkä pääse siitä eroon.”

Skopichin mukaan tälläinen negatiivinen ajattelu sisältää myös epävarmuutta.

”Epäilet jatkuvasti, oletko oikealla reitillä elämässäsi ja urallasi, toimiiko parisuhteesi ja kykenetkö ollenkaan elämään normaalia elämää,” hän sanoo.

 

Ihmiset eivät ymmärrä, kuinka voisit muka olla masentunut

“Monille asiakkaistani vaikeinta on se, että heidän ystävänsä eivät ollenkaan ymmärrä heidän masennustaan,” sanoo John Duffy, psykologi Chicagosta.

Kerran Duffy jutteli opiskelijan kanssa, joka tunsi olonsa masentuneeksi ja toivottomaksi suurimman osan ajasta, vaikka hänen arvosanansa olivat huipputasoa ja hän menestyi muutenkin hyvin.

’”Et sinä voi olla masentunut,” ihmiset sanoivat hänelle. ”Katso, miten hyvin sinulla menee.”’

 

Et kykene pitämään huolta itsestäsi

“Monet asiakkaistani tulevat vastaanotolleni sen näköisinä, että he olisivat jääneet juuri bussin alle, kertoo terapeutti Azizi Marshall. ”He ovat pitäneet kaiken koossa päivittäisessä elämässään – käyvät töissä, pärjäävät hyvin ja parisuhde toimii – mutta kun he tulevat luokseni, on heillä viimeinkin mahdollisuus päästää itsensä retuperälle.”

Itsensä hoitaminen ei ole prioriteetti masennuspotilaille. ”He eivät pidä itseään arvokkaina masennuksen takia,” hän sanoo. ”Sinulla ei ole energiaa pieniin asioihin, kuten suihkussa käyntiin, lenkkeilyyn tai edes pyykin pesuun.”

 

Koet, ettet saavuta mitään

Saatat kyllä saada koko tehtävälistasi päivittäin suoritettua, mutta se ei tarkoita sitä, että tavoitteiden saavuttaminen tuntuisi hyvältä.

”Päivän mittaan siirryt tehtävästä toiseen stressaantuneena siitä, kuinka tunteeton olet. Odotat vain, että edes jokin innostuksen tai kiinnostuksen pisara tulisi esiin,” sanoo Greg Kuschnick, psykologi. ”Tyydyt siihen, että jokin asia saa edes hetkeksi negatiiviset ajatukset pois mielestäsi.”

Carrie Krawiec, perheterapeutti yhtyy kollegaansa: ”Masennuspotilaat eivät saa iloa edes aikaisemmin iloa tuottaneista asioista,” hän sanoo. ”He paheksuvat masennustaan siitä, että se on vienyt kaiken elämänilon, mikä osaltaan luo vihaa ja surua ja tilanne menee vain pahempaan suuntaan.”

 

Suunnitelmien tekeminen ja toteuttaminen voi olla vaikeaa.

“Yksi asia, jota ihmiset eivät usein ymmärrä, on dystymiasta kärsivän taipumus tehdä suunnitelmia ja myöhemmin perua ne,” kertoo Kathryn Vercillo, psykologikirjailija.

Vercillo on itsekin kärsinyt dystymiasta. Hän kertoo, että innostui usein tehdessään suunnitelmia ystäviensä kanssa. ”Kun tapahtumapäivä koitti ja olin hyvällä tuulella, kaikki meni hyvin. Mutta jos olin huonolla tuulella enkä kyennyt pakottamaan itseäni paikalle, keksin jonkun tekosyyn ja peruin suunnitelmat,” hän sanoo.

Peruminen voi turhauttaa muita osapuolia, mutta Vercillon mukaan tilanne oli hänelle vaikeampi kuin muut olettavat.

”Se tuntuu kamalalta, kun ei voi toteuttaa lupauksiaan,” hän sanoo. ”Siinä syyllistää ja tuomitsee itsensä, mikä pahentaa masennuksen kärsimystä.”

 

Ihmissuhteiden ylläpito on hankalaa

Morgan, dystymiapotilas Texasista kertoo, että ihmissuhteiden ylläpitäminen on välillä todella vaikeaa.

”En ikinä haluaisi valittaa läheisilleni, mutta samalla he patistavat minua etsimään apua ongelmiini,” hän sanoo. Tämä vain johtaa siihen, että hän pyytelee anteeksi olemassaoloaan.

Masennus voi nostattaa häpeän tunnetta, joka johtaa siihen, että potilas tahtoo eristäytyä muista.

 

Somen avulla voi olla helpompaa piilottaa masennus

Sosiaalisen median avulla voi piilottaa totuuden. Valokuvat eivät ikinä kerro koko tarinaa jonkun elämästä. Tämä pätee erityisesti dystymiapotilaisiin, kertoo Shana, joka itsekin kärsii kyseisestä sairaudesta.

Hän jakaa esimerkin kuvatekstistä, jonka hän jakoi lähiaikoina ja vertaa sitä todellisuuteen:

Kuvateksti: Hyvää maanantaita! En malta odottaa, että pääsen töihin rentouttavan viikonlopun jälkeen.

Todellisuus: Jos en saa kahta uutta asiakasta tällä viikolla, olen kusessa! Makasin koko viikon sohvalla säälien itseäni, katsoen televisiota ja syöden herkkuja. Nyt on uusi päivä, joten pakko jatkaa teeskentelyä saadakseni edes vähän töitä aikaiseksi.

 

Myös dystymiassa on itsetuhon riski

Vaikka joku osaisikin peitellä dystymiansa, ei se tarkoita riskittömyyttä.

”Vaikka hautoisimmekin itsemurhaa, kykenemme tekemään töitä ja selviämään päivistä,” kertoo Duffy.

Jos tunnet jonkun, joka kertoo olevansa vaikeuksissa tai jonka käytös on muuttunut selvästi, kannattaa kysyä onko hänellä kaikki hyvin. Jos tiedät, että hänellä voisi olla taipumusta itsetuhoon, ota asia puheeksi, vaikka se tuntuukin vaikealta.

Kysy siis suoraan itsetuhoisista ajatuksista. Se voi pelastaa henkiä.

 

Lue lisää: terveys & hyvinvointi uutisia

Lähde: Huffpost.com
Lähde: Pixabay.com

Osallistu keskusteluun