Kun valitset kumppania, niin valitse joku jota aidosti ihailet ja kunnioitat. Kun näkee toisessa jotain mitä aidosti arvostaa, terveellä lailla ”kadehtii”, ja homma menee myös toisinpäin, niin tiedätte, että ansaitsette toisenne.
Kummallakin pitää olla huumorintajua. Mitä enemmän huumorintajunne kohtaavat, sitä enemmän teillä on hauskaa yhdessä. Naurakaa itsellenne, toisillenne, ja tietenkin, yhdessä muille!
Älä kuvittele, että kumppanisi muuttuu ajan mittaan. Totta kai jokainen kehittyy ihmisenä ja hieman muuttuu, mutta ihminen pysyy pohjimmiltaan kuitenkin samanlaisena. Lähtökohtien pitää siis olla vahvasti plussan puolella. Jos joku on jo lähtökohtaisesti pielessä ja vastoin esim. omia periaatteitasi, niin suhde loppuu, ennemmin tai myöhemmin.
Kuvittele, että avioliittosi on kuin pitkä automatka. On tasaista, on ylä- ja alamäkiä, kurveja, suoria, kaikkea löytyy. Kun tämän tiedostaa, niin ei elää todellisuudessa. Avioliitto ei ole pelkää pilvilinnojen rakentamista. Se vaatii omaa ja toisen aktiivisuutta. Kun joku asia mättää, niin heittäkää lumipalloja, älkää antako ongelmien kasautua lumivyöryiksi. Puhuminen, asioiden avaaminen ei ole nalkuttamista, se on tervettä ennaltaehkäisyä.
LUE MYÖS: 9 merkkiä, joista tiedät olevasi terveessä parisuhteessa
Osoita kumppanillesi enemmän myötätuntoa ja ymmärrystä kuin kenellekään muulle. Anna toisen ymmärtää päivästä toiseen, että hän on se ykkönen. Tämä saa hyvän kiertämään ja parisuhteen toimimaan. Hyvää ei voi estää.
Jos teillä on lapsia, niin muistakaa antaa aikaa myös itsellenne. Vaikka lapset ovat tärkeitä ja vaativat huolenpitoa, niin muista, että he ovat maisemissa noin 20 vuotta. Se on pitkä aika laittaa parisuhde odottamaan. Jos ajattelet, että elämänkumppanisi on ikuinen, siinä koko elämän, niin myös hän tarvitsee huomiota. Pieniä huomioita, pidempiä yhteisiä hetkiä, sitä laatuaikaa.
Asioista kannattaa puhua. Vaikka tietäisit, että kumppanisi olisi jostain melko varmasti eri mieltä, niin ei kannata jättää sanomatta. Avoimuus, toisen haastaminen on molempien etu. Se korostaa rehellisyyttä ja luotettavuutta. Muista siis puhua ja pukahtaa.
LUE MYÖS: 10 kysymystä seksistä, joihin onnelliset parit tietävät vastaukset
Muista, että sinulla on myös oma elämä. On siis sinun elämä, hänen elämä ja yhteinen elämä. Pidä omat harrastuksesi, pidä kiinni omista kiinnostuksen kohteistasi ja urastasi. Jaa näistä saadut kokemukset, mutta älä oleta, että toinen on aina kaikesta innostunut. Kun kumpikin antaa toisen mennä ja tehdä, niin keskinäinen luottamus kasvaa ja yhteisten hetkien laatu paranee.
Pyrkikää tasa-arvoiseen ja tasapuoliseen elämään. Kun kumpikin osapuoli tekee kotitöitä ja tuo leivän pöytään, niin tasapaino suhteessa säilyy. Kummankaan ei tarvitse kokea huonoa omatuntoa, eikä riidoille ole niin paljoa sijaa. Pitäkää omat rahanne, pitäkää yhdessä yhteiset rahanne, vuorotelkaa vastuualueissa ja olkaa… onnellisia, elämänne loppuun asti.
LUE LISÄÄ: SEKSI JA ROMANTIIKKA JUTTUJA
LUE LISÄÄ: HYVÄ MIELI JA ONNI JUTTUJA
Lähde: Huffington Post
Artikkelikuva: Unsplash / freestocks.org