Yllättävä totuus päiväunien toimivuudesta

26.7.2017

Riippumatta siitä, mitä elämäntapakouluttajat sanovatkaan, päiväunet eivät korvaa yöllä menetettyä uniaikaa. Toisaalta kuitenkin, päiväunet auttavat keskittymään ja pitämään energiatasoa yllä iltapäivän nuokkumisen aikaan. Kannattaa siis harkita pientä lepohetkeä pitkän ja intensiivisen päivän aikana.

 

Päiväunet voivat parantaa esimerkiksi tuottavuutta

Tutkimukset osoittavat, että päiväunet voivat parantaa tuottavuutta, valppaustasoa, keskittymistä ja arviointikykyä. Koska nämä ominaisuudet ovat erittäin tärkeitä heille, jotka työskentelevät maata kiertävällä avaruusasemalla, ei olekaan ihme, että NASA kiinnostui päiväunien mahdollisista hyödyistä.

NASA:n tiedemiehet tekivätkin tutkimuksia astronauttien kanssa ja tulivat siihen tulokseen, että 25 minuutin päiväunet paransivat arviointikykyä 35 prosentilla ja valppautta 16 prosentilla. Ei siis ihme, että NASA suositteleekin iltapäiväunia.

Toisessa tutkimuksessa, joka liittyy meihin maan päällä toimiviin paremmin, verrattiin päiväunia kahviin. Tulokset kertoivat, että 15-20 minuutin päiväunia nauttineet palasivat työn pariin valppaampina ja tehokkaampina kuin he, jotka olivat nauttineet ison kahvin eli noin 150 milligrammaa kofeiinia.

Lue myös: 5 niksiä joilla ehkäiset pommiin nukkumisen

 

Alle 30 minuutin unet tehokkaimpia

Lyhyiden unien aikana se osa aivojamme, joka on töissä koko valveillaoloaikamme, saa mahdollisuuden levähtää. Aivan kuten väsynyt lihas palautuu pienen lepohetken aikana, näin tapahtuu myös tälle osalle aivojamme. Päiväunien kriittinen tarkastelu on kertonut tutkijoille, että 10 minuutin unet tuottavat parhaimman tuloksen, vaikkakin useimmat tutkijat ovatkin sitä mieltä, että kaikki alle 30 minuutin unet ovat tehokkaita.

Vaikket itse asiassa edes nukahtaisi, pelkkä silmien sulkeminen voi auttaa aivojasi lepäämään ja toipumaan. Yli 30 minuutin päiväunet voivat olla päinvastoin tehokkuutta hidastava tekijä, sillä pidempien unien jälkeen voimme herätä entistä uneliaampana, koska heräämme kesken unikierron.

Lue myös: Viikonloppuna lepääminen auttaa sinua pysymään hoikkana

 

Historiamme suurimmat ajattelijat olivat päiväunien kannattajia

Tämä tokkurainen olo on kehomme tapa kertoa, että meidän tulisi mennä takaisin päättämään aiemmin alkanut uni. Syvä uni alkaa yleensä vasta 30 minuutin jälkeen ja siksi tutkijat suosittelevatkin päiväunien pitämistä alle 30 minuutin pituisina. *

Seuraavan kerran iltapäivällä, kun taistelet pitääksesi silmät auki, kokeile lyhyttä lepohetkeä. Jotkin yhtiöt, kuten Google ja Apple, ovat jo rakentaneet toimitiloihinsa torkkuhuoneita. Täytyy myös muistaa, että historiamme suurimmat ajattelijat (mm. Albert Einstein ja Winston Churchill) olivat päiväunien vahvoja kannattajia.

Lue myös: 4 tapaa huolehtia itsestäsi ja saada urasi nousuun

 

* Joissain tapauksissa pidemmät päiväunet 90 minuutista 2 tuntiin voivat tulla kyseeseen. Pidennetyt torkut jäljittelevät sitä mitä kehossamme tapahtuu yön aikana. Valitettavasti pidennetyt unet tosin voivat vaikuttaa yöuneen, joka on päiväunia tärkeämpää.

Tästä johtuen useimmat asiantuntijat suosittelevatkin pidennettyjä päiväunia ainoastaan heille, jotka ovat tämän tarpeessa päivän aikana ja joiden yöuneen pitkä torkku ei vaikuta. Huippu-urheilijat, jotka harjoittelevat vähintään kahdesti päivässä, ovat hyvä esimerkki ryhmästä, joka voisi hyötyä pidennetyistä päiväunista.

Lue lisää: terveys & hyvinvointi uutisia

Lähde: Women's Health
Lähde: Pixabay.com / Engin_Akyurt