Vispilän varressa touhustelee viiden lapsen (-98, -09, -11, -12, -14) äippä Lahdesta. Koulutusta hommaan minulla ei ole, mutta innostusta senkin edestä. Toivottavasti löydätte blogistani jotain inspiroivaa ja uusia ideoita sekä tietenkin makuelämyksiä. Leivon omaksi ilokseni ja silloin tällöin myös muidenkin matkaan.
Oletkohan mahtanut ajatella aina sanoin kuin minä? Wienereiden teko itse on aikaavievää ja vaikeaa hommaa. No, mutta kun ei ole. Hetki tässä toki vierähtää, mutta kaikki vaiva maksaa kyllä itsensä takaisin,- niin hyviä nämä ovat. Kuvatessa näitä ihanuuksia, ajattelin, että olisikohan kiva ottaa kuva wieneristä, josta on haukattu pala. Noh... haukkasin palan... ja toisenkin... ja hups... pian ei enää ollutkaan mitä kuvata.
Herkullinen tomaattinen-fetapiirakka on mukava iltapala saunan päälle ja kehtaa tätä tarjota kahvipöydässäkin. Tuoreet yrtit ja siemenet antavat kivaa makua ja purutuntumaa tälle piirakalle. Korvaamalla vehnäjauhot, gluteenittomalla vaalealla jauhoseoksella, saa tästä myös kädenkäänteessä gluteenittoman.
Tiedätkös mitä herkkuja nämä ovat? No, rosetteja tietenkin, joita on ihan pakko saada vappuna. Tämä perinteinen leivonnainen on hieman jo jäänyt unholaan, mutta toimii varsin hyvin vielä tänäkin päivänä. Näiden valmistukseen menee vain hetki, tarpeet löytyvät lähes aina kaapista...ja mitäs vielä- ainiin...ovat todella hyviä, vaikkapa siman kaverina :p
Jos olet passionin ystävä, tämä herkku on varmasti makuusi. Koristelemalla saat helposti vaihdeltua tämän kakun ulkonäköä. Näin pääsiäisenä mikäpä sopisi paremmin, kuin pajunkissat ja suklaamunat? Toki tämä sopii esimerkiksi kesäjuhliin paremmin, kuin hyvin, raikkautensa vuoksi. Silloin voit koristella tämän vaikkapa punaherukkatertuilla ja herukan lehdillä.