Olen kiinnostunut ruuanlaitosta. Erityisruokavaliot sekä niihin liittyvien uusien reseptien kehittely ja testaus ovat suuri intohimoni kohde. Kaikkea on tullut kokeiltua, niin hyvällä kuin vähemmän hyvällä menestyksellä, kaikki on silti tullut syötyä. En tiedä johtuuko se siitä, että kurkustani menee alas lähes mitä tahansa vai lahjakkuudestani kehitellä uusia juttuja ;) Muiden ihmisten kannustamana päätin laittaa blogin pystyyn, jotta voisin jakaa ideoitani ja samalla auttaa moniallergisia ihmisiä löytämään uusia ideoita ruuanlaittoon ja leipomiseen.
Seesaminsiemeniin saa vielä lisää makua, jos ne paahtaa ennen jauhamista kuivalla pannulla miedolla lämmöllä vaalean kullanruskeiksi. Se ei kuitenkaan ole pakollista. Jos lisäät taikinaan hieman makeutusta, ne soveltuvat myös makeaksi palaksi esimerkiksi kermavaahdon ja marjojen tai sokerittoman hillon kera tarjottaviksi. Katso ohje.
Nämä AIP porkkanasämpylät syntyivät ystävän toiveesta. Ne eivät sisällä gluteenia, maitoa tai munia. Usein paleo ruokavaliossa käytetään sidosaineena kananmunia, mutta koska AIP ruokavalio on rajoitetumpi versio tavallisesta paleosta, on tässä reseptissä munat korvattu liivatteella. Katso ohje.
Tykkään kehitellä erilaisia marinadeja, mutta toisinaan on olo, jolloin ruuanlaitto ei voisi vähempää kiinnostaa. Arkena ei myöskään ehdi ja jaksa panostaa touhuun samalla tavalla kuin viikonloppuna. En kuitenkaan halua käyttää valmiiksi marinoituja lihoja tai ostaa kaupan valmiita marinadeja, sillä niissä on usein lisäaineita, aromivahventeita ja sokeria. Piti kehitellä ratkaisu ongelmaan. Avuksi tulivat thaimaalaiset currytahnat, joissa on paljon makua.
Meidän perheen luottoresepteihin on aina kuulunut Kalastaja Eemelin -piirakka kinkkutäytteellä. Sitä on tehty meillä niin kauan kuin muistan. Ohje on bongattu Leivotaan Anni Helenan kanssa -keittokirjasta. Katso ohje.
Nämä vähähiilihydraattiset vadelmamuffinssit valmistuvat karppaajan leivontakaapin perusaineksista. Ne soveltuvat mainiosti kahvin tai teen kaveriksi ja niiden valmistus onnistuu vain aineet sekoittamalla. Katso ohje.
Kääretortut ovat helppoja ja nopeita valmistaa ja maistuvat yleensä kaikille täytteistä riippuen. Tällä kertaa sain idean valmistaa kääretortun Snickersin tapaan. Pohjassa on jauhettuja suolapähkinöitä ja välissä kinuskille maistuvaa vanukasta.
Kaupasta tarttui mukaan alennuksessa ollut naudan sisäpaistin pala. Ensin kävi mielessä keiton valmistaminen, joka kuitenkin vaihtui jonkin sortin pulled beef viritelmään. Lopulta kuitenkin päädyin mausteisen lihapadan valmistamiseen.
Tämä vuokaleipä on jatkumoa vaalealle blenderivuokaleivälleni. Tämä leipä on "rukiinen" versio leivästä, mutta samalla ilman pähkinää, mantelia tai kookosta. Katso ohje.
Vaniljaisten vaahtokarkkien jälkeen on luontevaa kokeilla seuraavaksi suklaisia vaahtokarkkeja. Minulta kysyttiin voiko massaan sekoittaa kaakaojauhetta. Vastasin, että voi, mutta kannattaa olla varovainen, ettei vaahto laske. Kaakaojauheessa on rasvaa, joka saattaa myötävaikuttaa epäonnistumiseen. Päätin testata miten on asian laita ja lisäsin seokseen kaakaon. Sen sai helposti pyöriteltyä vaahtokarkkimassan sekaan, enkä ainakaan itse huomannut, että vaahto olisi laskenut eli tätä uskaltaa hyvin kokeilla.