Tykkään kehitellä erilaisia marinadeja, mutta toisinaan on olo, jolloin ruuanlaitto ei voisi vähempää kiinnostaa. Arkena ei myöskään ehdi ja jaksa panostaa touhuun samalla tavalla kuin viikonloppuna. En kuitenkaan halua käyttää valmiiksi marinoituja lihoja tai ostaa kaupan valmiita marinadeja, sillä niissä on usein lisäaineita, aromivahventeita ja sokeria. Piti kehitellä ratkaisu ongelmaan. Avuksi tulivat thaimaalaiset currytahnat, joissa on paljon makua.
Kaupoissa on tarjolla monen eri valmistajan tuotteita, joten tuoteselosteita kannattaa lukea. Parhaimmissa ei ole käytetty kuin mausteita ja yrttejä. Omani olen ostanut thaimaasta, mutta samoja pusseja myydään myös Suomessa aasialaisissa elintarvikekaupoissa. Ja jos sellaista ei ole lähimaillakaan, niin voi käyttää ihan tavallisesta kaupastakin saatavia versioita. Pienenä varoituksena ja vinkkinä sanottakoon, että valitettavasti tuotesisältö on yleensä niin pientä pränttiä, että kannattaa ottaa silmälasit mukaan, mikäli niitä tuntee tarvitsevansa.
Tähän marinadiini sekoitin vain panangcurrytahnaa, kookosmaitoa, limeä ja vähän steviaa makeudeksi. Myös ihan pelkkä currytahna soveltuu marinoimiseen, mutta voit halutessasi maustaa tahnaa lisää tai notkistaa sitä jollain nestemäisellä. Helppoa, nopeaa ja maukasta!
Ainekset:
- vajaa 1 kg possun ulkofilettä
- 3 rkl panang currytahnaa
- 4-5 rkl kookosmaitoa
- ½-1 limen mehu
- 10 tippaa toffeesteviaa tai muuta haluamasi makeutusta maun mukaan
Valmistus:
- Sekoita marinadin ainekset keskenään ja levitä se possun pintaan.
- Laita muovipussiin ja anna marinoitua yön yli.
- Paista seuraavana päivänä uunissa 150C asteessa 1,5-2h tai kunnes kypsää (sisälämpö 77C).