3 suurinta syytä miksi miehet pettävät

29.9.2024

Miksi miehet pettävät? Tästä löytyy syy.

Mikään ei ole tehokkaampi tapa estää miestä pettämästä kuin hyvä parisuhde. Pettämistä harkitsevalle miehelle syyllisyydentunto on huomattavasti pahempi asia kuin eroamisen pelko, ystävien tai perheen hylkääminen tai parantumaton sairaus.

Tästä huolimatta ei ole takuuvarmaa keinoa pitää mies poissa heikoista hetkistään tai ääliömäisestä käyttäytymisestä. Joten, katsotaanpa ensin ne syyt miksi miehet yleensä pettävät, ja koitetaan sitten löytää ratkaisut.

 

01. He eivät ole enää parisuhteessa täysillä mukana.

Suurin syy miksi miehet pettävät, on se, että he eivät psyykkisesti enää koe olevansa parisuhteessa, tai ainakaan he eivät koe enää seksuaalista viettiä. He ovat saattaneet menettää mielenkiinnon kokonaisuudessaan, tai he ovat voineet yksinkertaisesti kyllästyä rutiininomaiseen, itseään toistavaan seksiin. Jännityksen katoaminen on ihan yhtälailla hänen vikansa kuin sinunkin; mikäli uusia asioida ei enää kokeilla, voi himot kadota. Hän on tylsistynyt, ja hänen libidonsa vaatii enemmän.

 

02. Hänelle annettiin mahdollisuus – ja hän tarttui siihen.

Kyseessä saattaa olla työkaveri, Facebookista löydetty vanha koulukaveri tai entuudestaan täysin tuntematon henkilö baarissa. Jännitys piilee uutuuden viehätyksessä; hän kokee olevansa taas haluttu. Ehkä hän uppoutui tilanteeseen ja meni sen mukana, ”vanhojen aikojen muistoksi”. Ehkäpä pari kaljaa on saattanut boostata tätä moraalisuuden katoamista, ja näin hän päätyi mokaamaan.

 

03. Hän kärsii tunteiden sekamelskasta.

Miehet usein pettävät myös silloin, kun he ovat tunteiden saralta täydessä kaaoksessa, jota on mahdollisesti pahentanut katkera riita tyttöystävän kanssa. Miehet usein käsittelevät tunteensa juomalla, käyttämällä huumeita, olemalla väkivaltaisia ja harrastamalla ”kiellettyä” seksiä. He tekevät mitä tahansa, jotta kipu katoaisi, ja seksi tuntuu olevan siihen erittäin hyvä parannuskeino.

HUOM. Avain uskolliseen mieheen on ehkäistä näitä tilanteita ja olosuhteita – lue keinot alta:

 

A) Pidä asiat mielenkiintoisina.

Jos olet kyllästynyt seksirutiineihinne, ja vaikka mielestäsi syy olisi miehessä, on hänkin todennäköisesti kyllästynyt. Muuta asioita. Ole aloitteen tekijä useammin, ota ohjat käsiisi. On monia asioita joita voit tehdä maustaaksesi seksiä, ilman, että hänen tarvitsee etsiä toista naista tyydyttämään tarpeita. Kokeili tuoda takaisin sellaista asioita mitä hän rakasti tehdä silloin kun olitte vasta tavanneet.

LUE MYÖS: Jos hän tekee nämä 12 asia,a hän rakastaa sinua

 

B) Älä koskaan anna hänen unohtaa sinun olemassaoloa.

Et halua tukehduttaa miestäsi tai vaikuttaa roikkujalta. Mutta hän on sinun miehesi. Jos hän viettää pitkiä päiviä toimistolla tai käy ulkona poikien kanssa, voit tekstata hänelle lyhykäisyydessään ”rakastan sinua” tai ”kaipaan sinua” tai ”minulla on sinulle ylläri kun tulet kotiin!”.

Älä kysy häneltä missä hän on tai milloin hän tulee kotiin. Olet jo muistuttanut häntä siitä, että häntä odottaa kotona nainen joka rakastaa häntä ja ajattelee häntä. Käytä rakkauttasi pakottaaksesi syyllisyydentunteen hänen mieleensä.

LUE MYÖS: Tänän vuoksi ihmiset pettävät parisuhteissa

 

C) Anna hänen tietää seuraukset.

Suhteen aikaisessa vaiheessa voit kevyesti (mutta vakavasti) ilmaista hänelle, että et siedä pettämistä. Kerro se hänelle suoraan kun hän paistattelee rakkaudessasi. Hän tulee muistamaan tämän ja ehdottomasti miettii tätä ennen kuin pettää sinua. Se ei välttämättä pysäytä häntä, mutta jos olet yhä hänelle tarpeeksi hyvä syy tulla kotiin, tämä saattaa toimia.

LUE MYÖS: Naiset listasivat pahimmat oletukset, joita miehet heistä tekevät

 

D) Tee asioita hänen kanssaan ja häntä varten.

Jotkut miehet elävät tyttöystäviään varten, jotkut miehet vain kestävät tyttöystäviään. Ole senkaltainen tyttöystävä jota varten mies elää. Se ei tee sinusta kahlittua. Itseasiassa, se todennäköisesti tekee miehestä sinun oman pikku palveluspojan, joka tekee mitä tahansa miellyttääkseen sinua.

Kokkaa ruokia joista hän nauttii, katso hänen kanssaan jalkapalloa, anna hänelle tilaa, kun hän sitä tarvitsee tai koskettele häntä hellästi, jotta hän ei koskaan menetä yhteyttä sinuun.

LUE MYÖS: 9 asiaa, jotka miesten tulisi tietää naisista

 

E) Älä nalkuta.

Ja kaiken tämän päälle, älä nalkuta tai riitele turhista asioista, jotka vahingoittavat. Muista, olet hänen tuki ja turvansa, joten kun nalkutat turhasta, saatat työntää hänet suoraa tunteiden sekamelskaan josta hän ei osaa kääntyä pois. Hänellä ei ole kaikkia niitä vaihtoehtoja mitä sinulla on; kyyneleet, naisystävät, äiti tai eilinen pitsa. Vieraan naisen avonainen syli saattaa tasoittaa hänen sielunsa rypyt.

Ei ole olemassa mitään taikaa joka takaisi, että nämä asiat pitävät miehesi uskollisena. Mutta kun olet paras asia hänen maailmassaan, niin todennäköisesti myös hän haluaa olla paras osa sinun elämääsi.

Lue lisää: seksi & romantiikka uutisia

Lähde: Your Tango
Lähde: Artikkelikuva / Pixabay