17 asiaa, joita kunto-ohjaajat tekevät pitääkseen itsensä kunnossa

15.2.2017

Kun näet kunto-ohjaajan kuntosalilla, tunnilla tai vaikka nettitutoriaalissa, saatat ajatella, että he näyttävät niin hyvältä, koska käyttävät kaiken aikansa ohjaamiseen. Tämä ei kuitenkaan ole totuus, sillä myös kunto-ohjaajat joutuvat näkemään paljon vaivaa kuntonsa eteen. Näiden ansiosta he pysyvät hyvässä kunnossa:

 

01. He treenaavat itsekseen lähes päivittäin

Sertifioitu personal trainer Alex Silver-Fagan, kunto-ohjaaja CrossFit Solacessa ja CityRowssa (New York), opettaa ja treenaa asiakkaiden kanssa vähintään 10 kertaa viikossa. ”Kun minä liikun tunnin aikana, käytännössä kyseessä ei ole minun treenini”, hän sanoo. Tästä syystä hän käyttää omaan treenaamiseensa aikaa päivittäin.

Eikä hän ole ainoa: Opastettuaan ensin 8 tuntia asiakkaita, tämä Los Angelesissa asuva kunto-ohjaaja Massy “Mankofit” Arias herää aikaisin aamulla vetääkseen oman vähintään 90 minuutin treenin. Sarah Beth, YouTube fitness-tähti ja sertifioitu joogaopettaja Coloradosta myös kellottaa treenaamisensa kameran ja tuntien ulkopuolelle.

”Vaikka opettaisin 20 eri ryhmää viikossa, en siltikään pysyisi tarpeeksi hyvässä kunnossa koska en tee paljon demonstraatioita”, hän sanoo. Hänen kuvankaunis vartalonsa on erittäin intensiivisen interval-treenin ansiota, jota hän harrastaa kolmesti viikossa. Tämän lisäksi hän joogaa kotonaan, käy kerran viikossa tunnilla ja kerran viikossa lenkillä.

LUE MYÖS: 16 tapaa tiputtaa painoa nopeasti

 

02. He palkkaavat itselleen omat personal trainerit

“SoulCyclen opettamisesta on tullut minun peruskuntoharjoite”, sanoo Kym “Nonstop” Perfetto, joka suorittaa 11 sisäpyöräily tuntia viikossa. Mutta hän ei laske tuntien pitämistä osaksi omaa voimatreeniään. Sitä varten hän käy kuntosalilla yhdessä kuuluisan kunto-ohjaajan, Mike Donavanikin kanssa.

 

03. He treenaavat kisoja varten

Kilpailuhenkinen Kym pyöräilee 95 km pyörälenkkejä normaalien tuntiensa päälle treenatakseen kisoja varten.

 

04. He ottavat kaiken irti treenistä intensiivisellä kuntoilulla

“Lähes kaikki ajattelevat, että treenaamme rannalla elääksemme”, kirjoittivat Tone It Up Instagram fitness-tähdet Karena ja Katrina sähköpostiviestissään. Teemme todellisuudessa äärettömän pitkiä päiviä, vietämme vähintään 8 tuntia päivästä pöydän äärellä, jonka päälle vielä illat menevät koneen ääressä – sekä arkisin että viikonloppuisin.

Pysyäkseen kunnossa kaikesta paperityöstä riippumatta, he mahduttavat treenit ennen tai jälkeen töiden tai ennen illallista, jolloin he keskittyvät ainoastaan intensiiviseen kovaan treenaamiseen, joka vie vähemmän aikaa tulosten saavuttamisen kannalta verrattuna hidastempoisempaan kestävyystreeniin. Tämän lisäksi he suorittavat muokkaavia harjoitteita, jotka kasvattavat lihaksia ja polttavat kaloreita myös liikkumisen jälkeen.

LUE MYÖS: Tämä on paras aika liikkua päivästä – maksimaalinen hyöty

 

05. He tekevät parhaansa syödäkseen terveellisesti niinä päivinä kun he eivät treenaa

Joka päivä, New Yorkissa asusteleva Bianca Vesco näkee noin 50 asiakasta ja opettaa pääsääntöisesti 13 tunnilla, joka tarkoittaa, ettei hänellä ole aina aikaa omalle treenilleen. “Jos syön terveellisesti ja ajallaan joka päivä, ei ole väliä vaikka en kerkeäisikään joka päivä treenaamaan”, kertoo tämä kunto-ohjaaja.

 

06. He ottavat palautumisen vakavissaan

Myös niinä päivinä, joina Massy Arias on kiireinen ja väsynyt, hän muistaa tehdä treenin jälkeiset venyttelyt jotka kohdistuvat lantioon, pakaroihin, pohkeisiin ja olkapäihin. Hän myös päättää normaalin treeninsä 90 minuuttiseen venyttelyyn ja rullan kanssa venyttelyyn kerran viikossa.

LUE MYÖS: 3 tehokasta juomaa painonpudotukseen

 

07. He treenaavat erikseen syviä lihaksia

Vaikka SoulCycle tunnit sisältävät erityisiä pyörän päällä tehtäviä vatsalihaksia, Bevin Prince, SoulCycle ohjaaja joka ohjaa noin 17 tuntia viikosta, sanoo, että hän lankuttaa vielä tuntien lisäksi joka päivä.

 

08. He juovat äärettömän paljon vettä

Kelsey Lee, sertifioitu personal trainer Orange Countysta, joka videoi kuntovideoita/Tutoriaaleja hänen kuuluisalle YouTube-kanavalle, juo puoli litraa vettä heti ensimmäisenä herätessään.

“Joskus teen itselleni maustettua vettä esimerkiksi sitruunan tai kurkun avulla, jota juon useasti päivän aikana”, sanoo Melody Scharff, sertifioitu kunto-ohjaaja New Yorkista. Kaikki tai ei mitään!

LUE MYÖS: 7 ruokaan liittyvää valhetta, jotka tekeävt ihmisistä sairaita ja lihavia

 

09. He käyvät itse sen lajin tunneilla joita myös itse opettavat

Melody opettaa joskus jopa 10 ryhmää viikossa, mutta hän myös käy itse tuntioppilaana vähintään kolmesti viikossa.

 

10. He kokeilevat kaikkea

“Muutan treeniohjelmiani pitkin viikkoa niin, että kehoni on jatkuvasti aivan kysymysmerkkinä”, sanoo Alex Silver-Fagan, jonka saatat löytää spinning-tunnilta tai joogatunnilta, kun hän ei nosta painoja tai pidä tunteja studiollaan.

 

11. He täyttävät Instagram-feedinsä kuntoilijoiden päivityksillä

”En ainoastaan seuraa kehonrakentajia, joiden fysiikka on oman ymmärrykseni yläpuolella, vaan seuraan myös muita naiskunto-ohjaajia, omasta kaupungistani”, sanoo Melody Scharff. “On hauskaa ja inspiroivaa nähdä kuinka kaikki yrittävät parhaansa ja kuinka he pääsevät tavoitteisiinsa”.

LUE MYÖS: Maailman huippu-urheilijoiden treenisalaisuuksia

 

12. He pitävät psyykkeestään huolta

Suurin osa tässä artikkelissa haastatelluista henkilöistä sanoi, että he aloittavat jokaisen aamunsa vähintään 5 minuutin meditaatiolla – ja he takaavat, että se helpottaa stressiä, saa heidät tekemään parempia ateriaratkaisuja, he ovat kiitollisempia ja tuntevat olonsa onnellisemmaksi.

 

13. He syövät ajatuksella

“Rakastan syömistä, joten minun täytyy olla tietoinen siitä mitä laitan suuhuni, jotta kehoni voii hyvin”, sanoo SoulCycle ohjaaja Bevin Prince. “Ennen kuin otan mitään, hidastan ja hengitän syvään. Istun muutaman sekunnin hiljaa, vedän pari kertaa syvään henkeä ja kysyn itseltäni, mitä kehoni todella haluaa”.

LUE MYÖS: Kun terveellisesti syömisestä tulee syömishäiriö – misät on kyse?

 

14. He palkitsevat itseään muulla kuin ruualla

Tubettaja Sarah Beth sanoo, että hänen nautintonsa on ahmiminen — siis TV:n kokkausohjelmien muodossa, kun taas Melody Scharff palkitsee itsensä päiväunilla.

 

15. He pysyvät irti puhelimesta työaikana

Joka päivä Massy Arias kuvaa treeninsä julkaistakseen ne Instagramissa pitääkseen itselleen lukua, mutta hän ei räplää puhelintaan harjoituksien välissä tai tauoilla. ”Pistän puhelimeni pois päältä työajaksi, jotta en häiriinny, ja jotta maksimoin aikani etenkin silloin, kun minulla ei ole paljoa aikaa”, hän sanoo.

LUE MYÖS: Mitä tapahtuu, jos et syö treenisi jälkeen?

 

16. He suunnittelevat ruokailun ennen nälkää

“Suunnittelen ja teen ruokani ennen kuin menen töihin enkä koskaan jätä ateriaa väliin, joka yleensä johtaa siihen, että syön mitä tahansa mitä on edessäni koska olen todella nälkäinen”, Massy sanoo.

 

17. He antavat itselleen luvan pitää taukoa

“En koskaan yritä korjata päätöksiä jotka olen tehnyt jo aiemmin”, Bevin Prince sanoo. “Jos ylensyön, syön ruokaa joka aiheuttaa huonon olon tai yksinkertaisesti syön kokonaisen pitsan myöhään illasta, annan asian olla. Asian märehtiminen, ylitreenaaminen tai syömättä jättäminen seuraavana päivänä johtavat vain uudelleen saman päätöksen tekemiseen kerta toisensa jälkeen. Joten teen aina uuden valinnan seuraavalla ateriallani, ja tiedän, että kehoni kyllä tasoittaa tilanteen”.

Lue lisää: liikunta & fitness uutisia

Lähde: Cosmopolitan.com
Lähde: Artikkelikuva / Pixabay