Pahoittelut jo etukäteen, jos et ole aamuihminen.
Kaikki sen tietää. Mikä tahansa liikkuminen, joka vaatii enemmän kuin kaukosäätimen nostamisen sohvapöydältä on hyväksi ihmiselle. Uuden tutkimuksen mukaan sillä on kuitenkin vaikutusta, mihin aikaan päivästä liikut ja kuinka se vaikuttaa liikkumisesta saatuun maksimaaliseen hyötyyn.
Tutkimuksessa keskityttiin hiirten lihassoluihin ja tiedemiehet huomasivatkin, että nämä solut polttivat tehokkaimmin sokeria ja rasvaa hiirien päivien ensimmäisten tuntien aikana. Hiiret ovat yöeläimiä, joka tarkoittaa, että niiden lihassolut polttivat rasvaa tehokkaimmin yöaikaan, mutta tutkijat uskovat, että tämä löytö pitäisi paikkansa myös ihmisten kohdalla, mutta päinvastoin.
Ja tämähän taas tarkoittaakin sitä, että aamuvirkuilla on helpointa saada maksimaalinen hyöty liikkumisesta. Mutta asiaa kannattaakin miettiä siltä kannalta, että kun homma on kerran hoidettu, niin sinun ei tarvitse käyttää loppupäivää stressataksesi juoksumatosta, joka kutsuu töiden jälkeen, vaan voit lähteä vaikka kavereiden kanssa parille.
Joseph Bass, endokrinologian professori selittää löydöstä tieteen näkökulmasta: “Happi ja sisäiset kellomme ikäänkuin tanssivat samassa rytmissä lihassolujemme sisällä tuottaakseen energiaa. Mihin aikaan tämä tanssi tapahtuu vaikuttaa siihen, miten hyvin se on synkronoitu.”
Kuinka runollista.
Muista siis tämä, kun seuraavan kerran olet aamulla räpläämässä herätyskelloasi ja yrität tehdä kaikkesi, ettet painaisi torku-painiketta.
Hyviä aamutreenejä siis kaikille!