Helpot ja nopeat banaanipalat
En ole juurikaan käyttänyt banaania leivonnassa, muutamia kakkuja on tullut tehtyä, mutta siihen se on jäänyt. Banaani...
Löydettiin 75 tulosta.
En ole juurikaan käyttänyt banaania leivonnassa, muutamia kakkuja on tullut tehtyä, mutta siihen se on jäänyt. Banaani...
Pöydällä lojui yksi ylikypsä banaani joka ei enään kellekkään maistunut. Joten banaani hyppäsi kakkuun ja kaveriksi...
Herkkujen tekemisen ei todellakaan tarvitse olla aikaa vievää puuhaa. Nämä herkkukeksit valmistuvat käden käänteessä ja...
Kermainen mansikka-smoothie on ehkä kaikkien smoothien klassikko. Se on ihan ensimmäinen, jonka ainakin itse muistan....
Onko verenpaineesi koholla? Louisville Metabolic and Atherosclerosis Research Center on saattanut löytää pienen ja...
Laitetaan banaani roikkumaan häkin katosta ja tikkaat banaanin alapuolelle. Jonkin ajan kuluttua joku apinoista lähtee...
Vedit sitten rankat tai kevyemmät cardiotreenit, niin näillä ruoilla kannattaa tankata jälkeenpäin. Kuntoilu on yhtä...
Vietitkö viikonlopun juhlien ystävien kanssa? Siinähän ei ole mitään väärää. Välillä pitää päästä tuulettamaan päätä...
Terveellinen ruokavalio voi joskus tuntua mahdottomalta yhtälöltä - varsinkin jos uskot, että 12€ mehut ja maapallon...
On täysin ok jättää välipala väliin ennen treenejä jos ei siltä tunnu mutta hikisten treenien jälkeen suositellaan...