Vanilja-banaanikakku

11.3.2016

Pöydällä lojui yksi ylikypsä banaani joka ei enään kellekkään maistunut. Joten banaani hyppäsi kakkuun ja kaveriksi mietein, että vanilja voisi toimia hyvin. Ja voi pojat kuinka hyvää tuli. Mieheni totesi  maistaessaan, että yksi parhaimmista resepteistä mitä olet tehnyt ja itsekkin olen kyllä samaa mieltä. Ihanan mehevä ja kostea kakku. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.  Ohje samalla munaton ja helppo tehdä.

Pohja:

2½ dl vehnäjauhoja

3/4 dl sokeria

1 tl soodaa

2 tl aitoa vaniljasokeria

1½ dl piimää

3/4 dl siirappia

3/4 dl öljyä

1 ylikypsä banaani

Muussaa banaani haarukalla. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää loput aineet ja sekoita hyvin. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 180’c 30min.

Kuorrutus:

2½ dl tomusokeria

3 rkl voisulaa

1½ tl vanilja-aromia

3 rkl kermaa

Sekoita kaikki kuorrutteen aineet keskenään ja kuorruta jäähtynyt kakku. Koristele haluamallasi tavalla.

Vinkit:

* käyttämäni sydän vuoka oli 1,2 l vetoinen

* voit tehdä kakaun myös 7,5dl vetoiseen kuivakakku vuokaan tai tuplaamalla taikinan isoon 1,8 litraseen vuokaan.

* jos teet isoon 1,8 l vuokaan paistoaika pitenee, tällöin paistoaika on n.50min tai kunnes kypsää.

Kirjoittaja:

Olen -82 syntynyt kaksospoikien äiti Nokialta. Perustin blogini ranteita myöjen taikinasa 2.9.2014. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita jotka ei vaadi lukijalta leipurin koulutusta onnistuakseen niissä. Leipominen on minun intohimoni jota olen pikkutytöstä asti tehnyt.