-82 syntynyt AD / konseptisuunnittelija Joensuusta. Nykyinen majapaikka Helsingissä. Kohokohdassa häärään ulkoasun, konseptoinnin sekä sisällöntuotannon parissa. Kaikenlaista on tullut tehtyä äänisuunnittelusta videotuotantoihin ja digistä printtiin. Ruonlaitto ja rumpujen soitto taitavat tällä hetkellä olla ne lähinnä sydäntä sijaitsevat harrastukset. Päivän kohokohta: aamukahvit.
Venäläissyntyinen Goar Avetisyan on näiden muodonmuutosten takana oleva meikkitaiteilija. Vaikka jälki onkin suoraan sanottuna upeaa, niin samalla hiukan kauhistuttaa ajatus siitä miten paljon itsestämme pystymmekään meikin avulla peittämään.
Kaikilla on oma historiansa, myös "petipuuha" -elämään liittyen. Monet kuitenkin pähkäilevät, mitä siitä kannattaa jakaa uudelle kumppanille, ja mitä pitää omana tietonaan. Asiantuntijat Veronica Vaiti ja Leslie C. Bell kertovat, mistä kannattaa puhua kumppanin kanssa ja mistä ei.
Uuden ranskalaisen tutkimuksen tulokset auttavat selittämään niin kutsuttua “kuudetta aistia”, eli kykyä aistia uhkaavat tilanteet. Tulosten mukaan erityisesti diagnosoimatonta ahdistuneisuutta tuntevat ihmiset ovat normaalia paremmassa valmiustilassa.