Kuinka värit vaikuttavat mieleemme?

18.8.2019

Viettäisitkö yösi mieluummin kirkkaanoranssissa vai siniharmaassa huoneessa? Suositko olohuoneessasi punaiseksi vai valkoiseksi maalattuja seiniä? Millaisia värivalintoja olet havainnut julkisissa kulkuvälineissä, terveyskeskuksissa tai kouluissa?

Ympäristöllämme on merkittävä vaikutus yleiseen mielialaamme. Olet todennäköisesti joskus havainnut, että tietynlaiset ympäristöt saavat sinut tuntemaan olosi levottomaksi, kun taas joissain toisissa paikoissa olosi on tyyni ja rentoutunut. Voi hyvinkin olla, että kyse on ympäristön väreistä ja niiden vaikutuksesta mieleesi.

Muun muassa taiteilijat, sisustussuunnittelijat, pelisuunnittelijat, arkkitehdit ja muotisuunnittelijat ovat kautta aikain tienneet, että värien avulla voi vaikuttaa suuresti tuntemuksiin ja mielentiloihin. Väri on todella voimakas viestinnän työkalu, jonka avulla on mahdollista ohjailla paitsi ihmisten mielialoja, myös jopa fysiologisia reaktioita.

 

 

Oikeanlaisia värivalintoja

Värien vaikutusta mieleen eli niin sanottua väripsykologiaa voidaan soveltaa arjessa monella eri osa-alueella. Ei todellakaan ole yhdentekevää, mitä värejä valitsee kotinsa sisustukseen, vaan sisustajan kannattaa tarkkaan pohtia sitä, kuinka eri värit saavat meidät tuntemaan. Myös julkisissa tiloissa värivalintoihin kiinnitetään yhä enemmän huomiota — tiettyjen värien on esimerkiksi todettu soveltuvan oppimisympäristöön paremmin kuin toisten.

Erilaisissa tutkimuksissa on osoitettu eri värien vaikuttavan meihin eri tavoin. On esimerkiksi huomattu, että joidenkin ihmisten kohdalla punaisen värin katseleminen kiihdyttää pulssia, joka puolestaan saa aikaan adrenaliinipiikin verenkierrossa.

Seuraavaksi esitellään muutamia muita esimerkkejä siitä, kuinka värit vaikuttavat mieleemme.

 

Piristävät värit

Kun tarkoituksena on tarjota hauskuutta ja luoda energinen ympäristö, hyödynnetään usein vahvoja perusvärejä, jotka saavat aikaan hyvän mielen. Monissa peleissä esimerkiksi käytetään kirkkaita ja pirteitä värejä, joiden avulla pyritään herättämään pelaajissa ilon ja innostuksen tunteita.Mitä nopeatempoisempi peli, sitä kirkkaampi värimaailmaa peleissä usein on.

Yksi esimerkki pelimaailman iloisen värikkäästä maailmasta on huippusuosittu slotti Reactoonz.  Nettikasinopeli on toimintaperiaatteeltaan yksinkertainen, mutta visuaaliselta ilmeeltään hauska ja mukaansatempaava. Siinä on käytetty tummansinisellä pohjalla niin keltaisia, pinkkejä, ruskeita, vihreitä kuin oranssejakin hupaisia hahmoja. Hyvin samantyyppinen, energiaa huokuva peli on takavuosien huippusuosittu Candy Crush Sagaan sekä sen jatko-osa Candy Crush Friends. Molemmissa herkullisen värikkäät, muun muassa keltaiset, turkoosit ja punaiset karkit lähes pomppaavat esiin hillitymmältä taustalta.

 

Rauhoittavat värit

Mikäli kaipaa tyyntä ja harmonista ympäristöä, ovat hyviä valintoja viileät ja neutraalit sävyt, kuten vihreä, beige, sininen ja harmaa. Tällaisten värien uskotaan rasittavan silmää vähemmän, jonka vuoksi niitä pidetään rauhoittavina. Juuri pehmeät ja neutraalit sävyt ovat olleet pitkään trendikkäitä makuuhuoneen sisustuksessa. Myöskään valkoista ei sovi unohtaa: väri antaa vaikutelman puhtaudesta, tilavuudesta ja hienostuneisuudesta samalla rauhoittaen mieltä.

 

 

Suorituskykyä parantavat värit

Joidenkin suositusten mukaan violetti, on tehokas väri luovuutta ja inspiraatiota kaipaavalle. Mikäli väite pitää paikkansa, kannattaa esimerkiksi toimistoon sijoittaa violetteja tai muita inspiroivia värisävyjä. Lisäksi violetti voi sopiva myös makuuhuoneeseen: värin on myös todettu vahvistavan seksuaalista viettiä. Myös vihreä on hyvä väri työympäristöihin: väri tutkitusti kasvattaa johdonmukaisesti työntekijöiden yleistä tyytyväisyyttä ja keskittymiskykyä.

 

Ruokahalua nostattavat värit

Monissa ravintoloissa ja myös ruokapaikkojen logoissa on käytetty oranssia, punaista ja keltaista. Nämä värit yhdistetään usein ruokiin, joten ei ole mikään sattuma, että juuri näitä värejä käytetään todella monen ravintolan sisustuksessa ja myös logossa. Tunnetuin lienee hampurilaisketju McDonald’sin punakeltainen logo, joka on pysynyt samana, vaikka McDonald’s onkin uudistanut yritystoimintaansa vuosien saatossa. Joidenkin mielestä oranssin ja keltaisen sävyt saavat ruokahalun heräämään. Mitä mieltä itse olet?

 

Lämpimät vs. viileät värisävyt

Värien vaikutuksesta voidaan olla montaa mieltä, mutta yleisesti hyväksytty nyrkkisääntö on eri tavoin vaikuttavien värien jakaminen lämpimiin ja viileisiin värisävyihin.

Oranssin, keltaisen ja punaisen kaltaiset lämpimät värisävyt herättävät voimakkaita tuntemuksia aina lämmöstä jopa vihaan. Viileillä värisävyillä on päinvastainen vaikutus — sinisen, vihreän ja violetin sävyt saavat meissä aikaan rauhan ja tyyneyden tuntemuksia.

 

Väripsykologia tarjoaa loputtomasti tutkittavaa

Nyt tiedämme, että tiettyjen värien suosiminen sisustuksessa nostaa työntekijöiden tehokkuutta työpaikalla. Vaikka värien vaikutusta on tutkittu laajasti, on kuitenkin vielä paljon vastaamattomia kysymyksiä. Miten väriassosiaatiot oikeastaan syntyvät? Suosivatko persoonallisuudeltaan tietynlaiset ihmiset tiettyjä värejä? Väripsykologia on mielenkiintoinen tieteenala, jossa tutkittavaa riittää todennäköisesti loputtomiin.

Lue lisää: terveys & hyvinvointi uutisia

Lähde: PIxabay / Artikkelikuva
Lähde: Pixabay / Sisältökuva 1
Lähde: Unsplash / Sisältökuva 2