Kärsitkö jäykkyydestä tai kivuista selässäsi? Fysioterapeutti Laura harman kertoo hänen parhaat vinkkinsä, joiden avulla pääset eroon selkäkivuista. Selkäkivut ovat yksi yleisimmistä vaivoista, joihin useimmat ihmiset törmäävät jossain vaiheessa elämäänsä. Oli kyse sitten yleisestä jäykkyydestä tai kovista kivuista, niin yleensä ei ole yhtä tapaa mikä auttaa, vaan eri keinojen yhdistäminen voi olla avain kivuista eroon pääsemiseen.
Tuntuuko siltä, että talven aikana on tullut kerättyä hiukan "lämmikettä" luiden päälle? Näin kesän koputellessa ovea havahtuu moni meistä siihen tosiasiaan, ettemme ole oikein pitäneet itsestämme huolta tai olleet kartalla vaikkapa oman elopainon suhteen. Nyt palataan perusasioiden äärelle ja käydään läpi 11 asiaa, jotka kannattaa kaikkien meistä muistaa.
Monet toimistotyötä tekevät ihmiset tietävät selkäkipujen tuskat liiankin hyvin. Tässä siis muutamia toimivia vinkkejä ja harjoituksia, joilla pääset selkäkivuista eroon kotikonstein.
Kuten luultavasti tiedät, liikunta ja ruokavalio ovat tärkeitä tekijöitä painonhallinnassa. Et kuitenkaan välttämättä tiedä, että myös nämä poppakonstit voivat auttaa pitämään kilot kaukana.