Lettujen ei tarvitse aina olla ratkaisu makeannälkään ja sen nujertamiseen, vaan se on paljon enemmän. Jälkiruoan sijaan sitä voi ajatella suolaisena aamupalana, välipalana, ja iltapalana tai kuten tässä tapauksessa: kunnon, täyttävänä pääruokana - katso ohje.
Meillä dipataan usein milloin mitäkin. Sehän onkin rentoa ja kivaa ruokailua. Tänään pyörähtäessäni kaupassa, osui katseeni kalatiskin komeisiin tuoreisiin turskafileisiin. Ja siitähän se ajatus sitten lähti, perinteiset Fish & chipsit voisikin laittaa tänään tarjolle vähän eri lailla. Turskafileet pääsivät tikkuihin ja uunissa paahtui samalla bataattisipsit.
Muutamassa minuutissa rasvainen lohi paistui täydelliseksi ja mehukkaaksi ja samalla valmistui lämmin perunalisuke. Katso ohje.
Syön usein lounaaksi salaatin, jotta ei mene ”tukkoon” / väsähdä ja mieli pysyy kirkkaana koko työpäivän ajan. Haasteena lounassalaateissa on saada niistä kevyitä ja samaan aikaan täyttäviä. Lue lisää.
Kun valitset pastaasi hyvät, laadukkaat raaka-aineet, maustat maltilla ja maltat keittää kastikkeen kasaan, niin aletaan olemaan herkuttelun äärellä. Tämä tonnikalapastan ohje on oiva esimerkki, jonka avulla onnistut. Katso ohje.
Kun olimme lomilla Mauritiuksella niin miesväki söi muutaman kerran kunnon frutti di mare pizzan. Siitä tää ajatus sitten lähti eli pizzaan laitetaan rapuja kuorineen, joo hankalampi syödä mutta pizzasta saa näyttävämmän kokonaisuuden. Sit laitoin kylmäsavustettua lohta. Simpukoita en tällä kertaa laittanut koska pizza olis mennyt niin tukkoon. Paistoin pizzat My Pizzauunilla, aivan kerrassaan suosikki laite ja taas viikonloppuna tehdään sillä.
Lohi on helppo ja nopea arkiruoka, josta saa pienellä virittämisellä todellista herkkua. Kun lohen pinnan annetaan maustua, lisätään smetanaa, fetaa, chiliä ja kurpitsansiemeniä, niin avot, meillä onkin tarjolla erittäin pätevää pöperöä vaikkapa juhlapöytään. Katso ohje.