Lohimedaljongit ja kolmen sipulin lämmin perunasalaatti – astetta herkullisempi annos

26.3.2021

Hakaniemen lasihallista, Nätin kalatiskiltä tarttui mökille mukaan puolen kilon filee norjalaista laadukasta merilohta. Muutamalla veitsen vedolla tästä syntyi kaksi isoa lohimedaljongia. Päälle rouhin myllystä suolaa ja pippuria ja vähän raastettua sitruuna.

Medaljongien maustuessa laitoin grillikotaan tulet ja aloitin perunalisukkeen valmistuksen edellispäivänä keitetyistä uusista perunoista. Rakastan sipulia, joten valitsin tähän lisukkeeseen kolme eri lajiketta: punasipulin, kevätsipulin ja ruohosipulin. Kasvimaalta poimin lisäksi viinisuolaheinää ja persiljaa. Viinisuolaheinän voi hyvin korvata rucolalla.

Koska noudatan maidotonta dieettiä, valitsin salaatin ”kermaiseksi” kastikkeeksi creme fraichen tilalle oat fraichen. Grillikodassa laitoin hiilloksen päälle Polar Metallin version muurikkapannusta eli Plätyn, joka kuumeni nopeasti.

Muutamassa minuutissa rasvainen lohi paistui täydelliseksi ja mehukkaaksi ja samalla valmistui lämmin perunalisuke. Nopeaa, mutta laadukasta ja herkullista! Tätä täytyy tehdä toistekin.

 

Lohimedaljongit kahdelle

  • 500 g ruodoton lohifilee
  • karkeaa suolaa myllystä
  • mustapippuria myllystä
  • 1 sitruuna

 

Leikkaa filee kahdeksi lohimedaljongiksi. Mausta medaljongit suolalla ja pippurilla. Pese sitruuna ja leikkaa se kahtia. Raasta toisen sitruunan puolikkaan kuori ja ripottele kalan päälle. Anna maustua noin puoli tuntia. Lopun sitruunan voit käyttää koristeena tai puristaa kypsän kalan päällä. Grillaa paistinpannulla tai grillissä muutama minuutti per puoli. Aluksi nahkapuoli ylöspäin.

 

 

Lämmin perunasalaatti kahdelle

  • 10 kypsää uutta perunaa
  • 1/2 punasipuli
  • 1 varsi kevätsipulia
  • 1/2 nippua ruohosipulia
  • 1/2 ruukkua viinisuolaheinää /rucolaa
  • 1 dl oat fraichea
  • ruokaöljyä
  • Herbamare yrttisuolaa
  • mustapippuria myllystä
  • persiljaa koristeeksi

 

Pilko punasipuli ja perunat ja paista ne kuumalla paistinpannulla öljyssä kullanruskeiksi. Mausta yrttisuolalla ja mustapippurilla. Sammuta levy, ota pannu pois lämmöltä ja sekoita oat fraishe joukkoon. Pilko viinisuolaheinä, kevätsipuli ja ruohosipuli. Lisää ne pannulle ja sekoita. Tarjoile lämpimänä persiljan kanssa.

Katso lisää: reseptejä

Kirjoittaja:

Kohokohdan vastaava tuottaja. Sisältötuotannot ydinosaamista. Ymmärrystä monimediallisesta toteutuksesta ja verkkostrategiasta. Vapaa-aikaa vietän mökillä vaimon ja koirien kanssa, sekä matkustellen. Hurahtanut kalastukseen ja ruoanlaittoon. Päivän kohokohta: ruoka-aika. Puhelin: 0440 953410