Herkät ihmiset: muista nämä 10 asiaa kun ahdistut

Herkät ihmiset: muista nämä 10 asiaa kun ahdistut

9.7.2017

Me kaikki ahdistumme joskus. Ahdistus on se levoton tunne, jonka koet jännittävän tilaisuuden, kuten treffien, työhaastattelun tai muuton yhteydessä. Kätesi hikoavat, sydämesi pamppailee ja tilanne on kaikin puolin vaikea.

Sinulla on myös saattanut olla nukahtamis- tai keskittymisongelmia, koska ajatuksesi jylläävät. Vatsasi saattaa olla niin kipeä, ettet kykene syömään tai saatat syödä liikaa. Saatat itkeä tai sinulla on ylitsepääsemätön kaipuu saada rauhoittelua toiselta ihmiseltä.

Yliherkät ihmiset ovat usein luovempia kuin muut ja ajattelevat enemmän asioita. Kääntöpuolella olemme kuitenkin herkemmin ahdistuneita ajoittain.  Päädymme mielessämme ajattelemaan kaikenlaisia negatiivisia tulevaisuudennäkymiä ja tilanne vain pahenee.

Johtuen biologisista eroavaisuuksista hermojärjestelmässämme vastaanotamme enemmän vaikutteita ympäristöstämme – kuten melua, pieniä yksityiskohtia, joita muut eivät näe, ja jopa muiden ihmisten tunteita – mikä saa meidät tuntemaan itsemme hämmentyneiksi.

Jos koet itsesi ahdistuneeksi, muista nämä 10 asiaa.

 

1. Ahdistumisesi on vain pieni yksityiskohta persoonassasi.

Yliherkkyys on paketti, johon liittyy hyvät ja huonot puolensa. Älä tunne alemmuutta siitä, kuka olet. Ajattele hyviä asioita, joita saat herkkyyden mukana: voit olla luovampi ja harkitsevampi, tuntea enemmän empatiaa muita kohtaan, huomata asioita, joita muut ei huomaa ja oppia uusia asioita nopeasti.

Lue myös: Tunteellisten ihmisten tavat välttää ahdistusta ja stressiä

 

2. Tunteet muuttuvat, ihan kuin säätilakin.

Se tunne, mitä koet nyt, ei todellakaan tule olemaan se tunne, jota koet viiden minuutin, viiden tunnin, viiden päivän tai edes viiden vuoden päästä. Tunteet ovat aina väliaikaisia, ja kuten säätilakin, ne muuttuvat nopeasti.

Kuten suurin osa asioista, myös negatiiviset tunteet, kuten pelko ja ahdistuneisuus menevät ohi. ”Mikään ei ole pysyvää tässä maailmassa – ei edes ongelmamme,” sanoi Charlie Chaplin aikoinaan.

 

3. Puhu jollekulle.

Ahdistuneisuus voi olla yksinäinen tunne, ja yksinäisyys lisää ahdistuneisuutta – kierre on todella ikävä. Puhu jollekin luotettavalle ihmiselle tunteistasi tai tilanteestasi. Tunteiden purkaminen voi jo parantaa oloasi, minkä lisäksi kertoessasi tunteistasi ja peloistasi pääset myös itsekin tutkailemaan niiden todenperäisyyttä.

 

4. Aseta selkeät rajat parisuhteessasi.

Jos parisuhteesi saa sinut tuntemaan itsesi hermostuneeksi, yritä päästä eroon ahdistuneisuuden aiheuttajasta asettamalla selkeät rajat tai jopa luopumalla parisuhteesta. Tee se, äläkä katso taaksesi.

 

5. Älä pakene pelottavia tilanteita.

Ahdistavan tilanteen tai ihmisen vältteleminen vain pahentaa tilannetta pitkässä juoksussa. Kerää rohkeutesi katsoaksesi ongelmaa silmiin ja pääset sen yli. Muistuta itsellesi, että se on vain pelkoa, ja tilanne aukeaa.

 

6. Et voi kontrolloida elämäsi tapahtumia, mutta voit hallita tapaa, jolla reagoit eri tapahtumiin.

Hans Seyle, stressitutkimuksen pioneeri kertoo: “Stressi ei tapa meitä, meidän reaktiomme siihen tappaa meidät.”

 

7. Et saavuta ahdistuksellasi yhtään mitään.

Tuhlaat vain aikaa etkä pääse lähemmäksi tavoitteitasi. “Ahdistuneisuus on kuin kiikkutuoli. Se antaa sinulle jotain tekemistä, mutta ei vie sinua kovinkaan pitkälle,” kertoo kirjailija Jodi Picoult.

 

8. Kokeile rentoutumistekniikoita.

Hengitä syvään, pidätä hengitystäsi 5 sekuntia ja puhalla ulos. Keitä kupillinen kamomillateetä. Treenaa – ahdistuneisuus tuottaa kehoosi valtavasti adrenaliinia ja aerobinen liikunta polttaa sitä. Ota lämmin kylpy, kuuntele rentouttavaa musiikkia ja varaa itsellesi hieronta. Vie ajatuksesi muualle lukemalla, surffailemalla netissä tai katsomalla Netflixiä.

Lue myös: Miten päivittäinen teekupillinen parantaa terveyttäsi

 

9. Laita asiat perspektiiviin.

Vältä houkutusta tehdä asioista mielessäsi isompia kuin ne oikeasti olevat. Asiaan perehtynyt kirjailija Steve Maraboli havainnollistaa: “Lupaan sinulle, ettei mikään ole niin kaoottista, kuin se voi vaikuttaa. Mikään ei ole terveytesi arvoista. Mikään ei ole sen arvoista, että sen takia pitäisi myrkyttää itsensä stressissä, ahdistuksella ja pelolla.”

 

10. Kaikki tulee olemaan hyvin.

Kirjailija Danielle LaPorte kirjoittaa: “P.S, et tule kuolemaan. Tässä on totuus: jos menet konkurssiin, tulet selviämään siitä. Jos menetät työpaikan, rakastajan tai kotisi, tulet selviytymään. Jos laulat nuotin vierestä, häviät kilpailussa, särjet sydämesi – tulet selviämään. Kysy keneltä tahansa, joka on kokenut samanlaisia kokemuksia.”

Lue lisää: terveys & hyvinvointi uutisia

Lähde: Upworthy.com
Lähde: Artikkelikuva: Pixabay.com / melancholiaphotography

Osallistu keskusteluun