7 Asiaa, jotka pitkässä parisuhteessa elävät tietävät hyvistä lemmenleikeistä

23.2.2020

Jokainen, joka on ollut hieman pidemmässä parisuhteessa muistaa varmasti, kuinka jännittävää suhteen aloittaminen oli – perhoset vatsassa, kiihtyvä syke, jatkuvat petipuuhat. Useimmilla pareilla kipinän hehku alkaa kuitenkin himmumaan ajan myötä.

Itse asiassa, vuonna 2016 teetetyn tutkimuksen mukaan seksuaalinen tyytyväisyys kasvaa tasaisesti parisuhteen ensimmäiset 12 kuukautta, mutta kääntyy sen jälkeen hiljaiseen laskuun.

On kuitenkin ihmisiä, jotka ovat olleet kauan yhdessä ja jotka tietävät, kuinka ylläpitää kiihkoa myös myöhempinä vuosina. Kysyimme vinkkejä Amy Goddardilta, seksuaaliterapeutilta, joka keskittyy juuri pitkään yhdessä olleisiin pareihin. Tässä 7 parasta neuvoa, jotka saimme irti.

 

Aika syventää parisuhdetta

Kun suhteen alun “en voi pitää käsiäni erossa sinusta”-tunne katoaa, monet uskovat, että jokin on pielessä, kertoo Goddard. ”Mutta kyse on vain siirtymästä uuteen vaiheeseen suhteessa.”

Sekoamisen sijaan järkevät parit tarttuvat mahdollisuuteen löytää syvempiä tasoja intiimiydessä, mikä ei ollut mahdollista suhteen alussa. Toisin sanoen, vaikka suhde voi alussa tuntua hauskalta ja intohimoiselta, parhaat hetket ovat vasta edessä.

 

Itsevarma intiimi kanssakäyminen on parempaa intiimiä kanssakäymistä

Kun olette olleet jonkin aikaa yhdessä, kumppanisi on varmasti oppinut kaikki sinun oudot oikkusi, nähnyt ruman itkevän naamasi ja nähnyt sinut alasti lukemattomia kertoja. Ja arvaa mitä? Hän haluaa silti harrastaa petipuuhia kanssasi.

Se tarkoittaa sitä, että voit lopettaa murehtimisen ja omaksua itseluottamuksesi. On suhteellisen yleistä pelätä tuomitsemista tai torjumista suhteen alkuvaiheissa, Goddard selittä. Mutta kun yhteys välillänne syvenee, niin myös rehellisyys ja kokeilunhalu lisääntyvät.

Lue myös: 22 syytä, miksi petipuuhat ovat parikymppisenä paljon parempia kuin teininä

 

Fantasiat tulee jakaa toiselle

Avoimuus ja suorapuheisuus eivät vain poista kiusallisuutta – me myös paljastavat aivan uuden ulottuvuuden seksuaalisessa nautinnossa. Goddardin mukaan ihmisillä vie usein paljon aikaa olla oikeasti rehellisiä keskenään, kun on kyse fantasioista ja fetisseistä. ”He voivat olla salaa innostuneita jostain asiasta, mutta eivät uskalla jakaa sitä kumppanilleen,” hän sanoo.

Ajan myötä on kuitenkin helpompi jakaa kaikki pimeimmätkin salaisuudet, esimerkiksi halu harrastaa kimppakivaa tai harrastaa intiimejä hetkiä julkisella paikalla. Loppujen lopuksi kumppanisi kuitenkin rakastaa, ei tuomitse sinua.

 

Harjoitus tekee mestarin

Ei epäilystäkään, ensimmäiset seksikerrat kumppanin kanssa olivat varmasti ihania ja maagisia. Mutta jos totta puhutaan, kumppanin oikeiden mieltymysten oppiminen vie aikaa.

”Opit tuntemaan toisen vartalon aivan uudella tavalla ajan kuluessa,” Goddard muistuttaa. Joten vaikka uusi kumppanisi saisikin sinut nauttimaan sydämesi kyllyydestä hetkellisesti, vain pitkässä juoksussa on mahdollista oppia kaikki toisen herkät pisteet ja nautinnon lähteet kunnolla.

Lue myös: Naiset paljastavat kolme parasta laukeamiseen johtavaa asentoa

 

Kommunikoi, kommunikoi, kommunikoi

Uudelle kumppanille voi olla vaikeaa puhua omista seksuaalisista mieltymyksistä. “En tiedä, miksi ihmiset olettavat puhumisen pilaavan seksin,” Goddard ihmettelee. ”Puhuminen on nimittäin ensimmäinen asia, joka syventää parisuhdetta yleisesti, seksistä puhumattakaan.”

Erään tutkimuksen mukaan kommunikointi on pitkissä parisuhteissa juuri se tekijä, jolla on suurin positiivinen vaikutus seksin onnistumiseen. Toisen mieltymysten oppiminen on kaikkea muuta kuin epäseksikästä, Goddard muistuttaa, ja rehellinen keskustelu omista ja toisen haluista voi olla todella voimaannuttavaa ja johtaa myös parempaan nautintoon.

 

Hyvä intiimi kanssakäyminen ei näy vain makuuhuoneessa

Monilla hienoilla taiteilijoilla oli aikanaan muusa, jonka tehtävä oli pääosin inspiroida, mutta myös toimia rakastajana. ”Se ei ole yllättävää, sillä vahva seksuaalinen yhteys voi vaikuttaa sinuun kaikessa, mitä teet,” Goddard sanoo.

”Kaikki alkaa sisäisestä seksuaalisesta energiasta ja päätöksistämme, kuinka suunnata sitä eri asioihin,” hän kertoo. ”Tunnemme itsemme vahvemmiksi, luovemmiksi, energisemmäksi ja terveemmäksi. Olen todennut nämä vaikutukset todella monella ihmisellä urani aikana. Kun herätät seksuaalisen petosi, herätät itsessäsi myös paljon muuta.”

Lue myös: Tee näin heti petipuuhien jälkeen – vahvista parisuhdettasi

 

Ole avoin uusille asioille.

On yksi ominaisuus, joka ylläpitää seksuaalista jännitettä paremmin kuin mikään muu: uteliaisuus. ”Meidän on oltava uteliaita kumppaniamme kohtaan eikä esittää tietävämme, mitä he aina ajattelevat,” hän sanoo.

Muista, että seksuaalisuus on elämän mittainen projekti, ja elimistösi muuttuu ajan kuluessa aivan samalla tavalla kuin mielesi. Tutkimusmatka, mielen avartaminen ja seksuaalisuuden kasvu loppuvat, jos tylsistys seksiin ja lopetat sen harrastamisen, Goddard selittää.

Sen sijaan, että päättömästi ilmaisit tunteitasi makuuhuoneessa, pyri luomaan uutta energiaa. ”Seksuaalisuuden ei tule liikkua itseohjautuvasti, sillä kyse on jostain paljon dynaamisemmasta.”

Lue lisää: seksi & romantiikka uutisia

Lähde: Health.com
Lähde: Pixabay.com