Tomaattikeitto lihapullilla

12.3.2016

Täyteläinen tomaattikeitto sai kaverikseen pieniä lihapullia ja sehän oli oikein herkkua. Keiton makumaailma tulee italiasta. Mä oon joskus tehnyt jotain tämän tapaista, mutta se ei vaan onnistunut eli maku jäi vaisuksi, nyt noin 15 vuotta myöhemmin sain maun natsaamaan. Kannatti jättää resepti hautumaan pitkäksi aikaan.

Tomaattinen lihapullakeitto 4:lle:

Lihapulla:

400 g jauhelihaa

1 kpl kananmunaa

suolaa

mustapippuria

2-3 rkl paahdettua ja kuivattua sipulia

lihapullakeitto_2

Keitto:

loraus oliiviöljyä

1 kpl sipulia hienonnettuna

2 kpl valkosipulinkynttä hienonnettuna

1 kpl punainen paprika hienonnettuna

2 prk tomaattimurskaa

1 l tomaattimehua

1 kpl lihaliemikuutio

suolaa

mustapippuria

1 rkl kuivattua oreganoa

½-1 tl chiliä

1 dl pientä pastaa

1 ruukku basilikaa hienonnettuna

Lisäksi:

parmesanjuustoraastetta

lihapullakeitto_3

Valmista ekana lihapullat eli sekoita kaikki aineet keskenään hyvin sekaisin. Laita sivuun hetkeksi. Kuullota sipulit ja paprikat oliiviöljyssä isossa kattilassa. Kaada mukaan tomaattimurskat ja tomaattimehu. Lisää lihaliemikuutio ja mausteet paitsi basilikaa että pastaa. Anna hetken porista hiljalleen. Pyöritä pieniä lihapullia ja nosta ne keiton sekaan, sekoita varovasti ettei pullat halkea. Anna kiehua hiljalleen 15 minuuttia. Lisää pasta mukaan ja anna kiehua vielä sen verran että pasta on valmista. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Juuri ennen kuin keitto on valmista, niin lisää basilika. Tarjoile parmesanjuustoraasteen kanssa!

Kirjoittaja:

Moro! Olen hyvinkääläinen kotikokki, tykkään kiertää maailmaa ja jos ei aina matkalaukun kanssa niin ainakin ruokien muodossa. Rakastan yrttejä, chiliä ja valkosipulia, ohjeistahan sen sitten näkeekin. Leipojana olen jauhosormiosastoa, mutta leipoilen kuitenkin vaikka lopputulos voi olla välillä vähän vinkurallaan, maku ratkaisee.