Pizza juustoreunalla

12.3.2016

Tämän pizzan reunoja ei jätetä syömättä! Pizzan juju on less is more eli muutamalla laadukkaalla raaka-aineella tehdään pizzaa mikä kerää varmasti ylisanoja ruokapöydässä. Kaikki lähtee itse valmistetusta tomaattikastikkeesta päättyen pizzan reunaan käärittyyn cheddarjuustoon.

Täytteet:

Ilmakuivattua kinkkua

Mozzarellaa

Tuoretta rucolaa

Cheddarjuustoa (itse suosin kotimaista Jukolan Juustoa)

pizzajuustoreunalla_4

Tomaattikastike:

400g Tomaattimurskaa (Mutti on laadukasta)

70g Tomaattipyrettä

1 dl Vettä

1 Sipuli

2 pientä Valkosipulin kynttä

1 rkl Sokeria

1,5 tl Suolaa

1 tl Paprikajauhetta

1,5 tl Oreganoa

Mustapippuria

Öljyä ja voita kuullottamiseen

Valmistan aina tomaattikastiketta 400g:sta tomaattimurskaa vaikka ruokailijoita ei olisi kuin kaksi aikuista. Valmis tomaattikastike kestää hienosti pakastamista ja sieltä se on helppo käyttää esim. pastakastikeen pohjaksi.

Hienonna sipulit ja kuullottele niitä hetki paksupohjaisessa kattilassa voi-öljyseoksessa. Lisää mukaan oregano, mustapippuri,  paprikajauhe, suola ja tomaattipyree. Paista minuutin verran ja lisää tomaattimurska ja sokeri. Laita tölkki puolilleen vettä ja ”huljuttele” tölkki puhtaaksi ja kaada kattilaan. Keitä hiljalleen kasaan välillä sekoittaen. Aikaa saa varata n. 20-30min. Surauta kastike tasaiseksi sauvasekoittimella. Tämän voi tehdä vaikka jo edellisenä päivänä jos haluaa säästää aikaa.

pizzajuustoreunalla_2

Pizzapohja:

1,5 dl Vettä

1 pss Kuivahiivaa

1,5 tl Suolaa

2,5 rkl Oliiviöljyä

n.4 dl Durumvehnäjauhoja

Kaada kuivahiiva reilusti kädenlämpöiseen veteen ja anna oleentua viitisen minuuttia. Lisää öljy, suola ja jauhot erissä. Lisää jauhoja niin paljon, että se irtoaa helposti sekoituskulhon reunoilta.

Alusta taikina tasaiseksi. Kohota liinan alla vedottomassa paikassa ainakin tunti. Ohjeella tulee kaksi pyöreää ohutta pizzapohjaa.

pizzajuustoreunalla_3

Valmistusohje:

Levitä työalustalle hieman jauhoja ja kumoa taikina. Puolita se ja kauli pyöreäksi. Vinkki: Jos käytät pizzakiveä ja peltiä niin kauli pizzapohja suoraan leivinpaperin päälle niin se on helppo siirtää kuumalle pellille.

Leikkaa cheddarjuustosta n. puolen sentin paksuisia tikkuja ja aseta ne pizzapohjan reunoille. Kääri jokainen juustotanko varovasti ”reunaksi” pizzalle. Levitä pohjalle kerros tomaattikastiketta ja laita haluamasi määrä ilmakuivattua kinkkua ja mozzarella. Perinteinen juustoraastella vuoraaminen ei kuulu tähän pizzaan. Kypsensin pizzaa 250°c kiertoilmauunissa pizzakiven päällä n. 8min.

Kannattaa leikata ylimääräiset reunat leivinpaperista pois!

Ennen tarjoilua lisää päälle vielä tuoretta rucolaa. MAKUTAKUU!

Lisää pizzaideoita

kohokohta_banneri_voitajasuolaa