Yksin nukkuminen tekee hyvää, kertoo tuore tutkimus

12.11.2017

Tiedät varmaan sanomattakin, että sängyn jakaminen rakkaasi kanssa ei ole aina pelkkää herkkua. Ensinnäkin ärsyttävät ylimääräiset kädet ovat aina tiellä halailun ja pyörimisen aikana. Lisäksi nukahtaminen toisen liikkuessa, kääntyillessä ja kuorsatessa voi tuntua joskus mahdottomalta.

Leedsin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan nämä ongelmat eivät ole mitään pikkujuttuja, sillä puolisosi voi lopulta vaikuttaa uneesi niin paljon, että terveydentilasi heikentyy.

 

Puutteellinen uni voi vaikuttaa haitallisesti mielialaan

Tutkimuksessa haastatelluista ihmisistä 29 prosenttia kertoi, että kumppani häiritsee heidän untaan. Puutteellinen uni voi vaikuttaa haitallisesti monella tapaa niin mielialaan, ihon kuntoon sekä syömisrytmiin muutamia mainitaksemme.

“On harvinaista, että kahdella ihmisellä olisi samanlaiset unitottumukset, minkä takia sängyn jakaminen voi olla vaikeaa ja tuottaa uniongelmia molemmille tai toiselle osapuolelle,” kertoo Tohtori Guy Meadows, tutkimuksen johtaja.

“Onkin sanottava, että nukkuminen eri huoneissa voi ratkaista ongelman helposti.” Mutta asia ei ole niin yksinkertainen: 36 prosentilla ihmisistä oli vaikeuksia saada unta, jos he eivät saaneet antaa rakkaalleen hyvän yön pusua. Molemmille näkökulmille on siis löydetty tieteellistä tukea.

Ei kannata kuitenkaan potea mielipahaa, jos päätät nukkua välillä erillään ja omassa huoneessa – varsinkin, jos olet valmis uhraamaan hyvät yöunet rakkaudenosoitusten takia.

Lue myös: 5 vinkkiä parhaisiin päiväuniin – voi tutkitusti paremmin

Lue lisää: terveys & hyvinvointi uutisia

Lähde: Glamour.com
Lähde: Artikkelikuva / Pixabay