Uusi tutkimus vahvistaa, että lapset perivät viisautensa ÄIDILTÄ

17.4.2020

Sinun täytyy kiittää äitiäsi muustakin kuin täydellisestä nenästäsi, ja siitä IKEA:n lahjakortista, joka on yhä yöpöytäsi laatikossa. (Oikeasti, käytä se jo!). Tutkimuksen mukaan, lähes kaikki viisauteen liittyvät geenisi tulevat äidiltä, pidit siitä tai et. Hajotetaanpa tämä hiukan palasiksi heille (kuten minulle, joka vihasin biologiaa koulussa), joiden muisti saattaa olla hiukan ruosteessa.

 

Naisilla on XX kromosomi, ja miehillä on XY kromosomi. Kromosomi on kuten kovalevy, joka elää soluissamme. Se siirtää geenimme jälkeläisillemme.

 

Tämän tutkimuksen mukaan, meidän viisautemme tulee suoraa näistä tärkeistä X-kromosomeista, ja koska äideillämme on KAKSI näitä paholaisia, on tuplasti todennäköisempää, että saamme viisautemme äitien puolelta. Mutta ei huolta isät! Teistäkin on hyötynne!

 

Sama tutkimus sanoo myös, että XY-kromosomi vaikuttaa lapsen fyysiseen puoleen. Tietysti, kaikki näistä testeistä tehtiin hiirillä, mutta on aika suuri mahdollisuus, että nämä tiedot täsmäävät myös ihmisiin. Psychology Spot sanoo seuraavaa: “He, joilla oli suuri määrä äidillisiä geenejä, kehittivät isomman pään ja aivot, mutta pienen kropan. Vastaisesti he, joilla oli enemmän isällisiä geenejä, kehittivät pienet aivot ja ison vartalon.”

 

Mutta tiede ei ole AINOA asia, joka auttaa meitä tulemaan viisaiksi: “Washingtonin yliopiston tutkijat huomasivat, että emotionaalisten ihmissuhteiden omaamisella on suuri vaikutus siihen, miten aivomme muodostuvat. He olivat ensimmäisiä, jotka paljastivat, että turvattu side ja rakkaus äidin kanssa ovat kriittistä joidenkin aivon osien kehittymiseen.”

 

Nämä tutkijat ovat analysoineet 7 vuoden ajan sitä, miten äidit käyttäytyvät lastensa kanssa, ja he ovat huomanneet, että kun lapsia tukee emotionaalisesti, ja kun he riittävästi tukivat lasten älyllisiä ja tunteellisia tarpeita, 13-vuotiaana näiden lasten hippokampus oli 10% parempi kuin niiden lasten, joiden äidit olivat tunteellisesti etäisiä. Hippokampus on siis se osa aivoista, joka on yhteydessä muistiin, oppimisen ja stressinsietoon.”

LUE LISÄÄ: TERVEYS JA HYVINVOINTI UUTISIA

 

Lähde: Your Tango

Artikkelikuva: Pixabay