ET JUO RIITTÄVÄSTI
Muista hörppiä vettä pitkin päivää. Näin pidät aineenvaihdunnan aktiivisena. Pelkkä janoon juominen ei ole avain hyvään oloon ja painonpudotukseen vaan nimenomaan säännöllinen juominen. Elimistö toimii silloin optimaalisesti, eikä ala automaattisesti säästelemään. Kalorit eivät kerry ja olo on hyvä koko päivän ajan.
OLUT
Alkoholi taitaa suomalasille olla se pääpaha, kun puhutaan liikakilojen kertymisestä. Olut sisältää runsaasti hiilihydraatteja ja kilokaloreita, joten päivittäisellä ”iltakaljalla” voi huomaamattaan kerryttää useitakin lisäkiloja. Jos silloin tällöin haluat kuitenkin siemailla alkoholia, niin valitse viini tai vaikkapa samppanja.
SUURIKOKOISET SMOOTHIET
Smoothiesi voi olla ladattu täyteen kaikenlaisilla terveellisillä aineksilla, mutta jos annoskoko on iso, niin se voi näkyä jopa vyötäröllä. Tarkoitus kääntyy siis itseään vastaan. Jos käytät smoothiessasi paljon siemeniä tai erilaisia rasvoja (avokado, pähkinät, kookosöljy), niin hupsista keikkaa, yhdessä smoothie-annoksessa voi helposti olla satoja kilokaloreita. Juo siis pieniä annoksia ja tiedä mitä mikäkin aines sisältää. Näin vältyt kaloripommeilta.
KEVYTLIMSAT
Nämä ovat yksi aikamme huijaus. Kevytlimsoissa käytetyt makeutusaineet huijaavat elimistöämme ja saavat näin ollen meidät syömään ja juomaan enemmän. Ja jo sen järkikin sanoo, että jos elimistömme ei osaa käsitellä näitä makeutusaineita oikein, niin niitä ei ole alun perin edes tarkoitettu ihmisten käyttöön.
LIIALLINEN KAHVI
Pieni annos piristää, mutta suuri annos kääntyy tarkoitusta vastaan. Adrenaliini menee sinkoilleissa harakoille, kuluttaa energiaa ja saa meidät nopeammin nälkäiseksi. Jos kierre jatkuu koko päivän – kahvia, välipalaa, kahvia, välipalaa – niin kiloja kertyy taatusti.
LUE LISÄÄ: TERVEYS JA HYVINVOINTI UUTISIA
LUE LISÄÄ: RUOKA JA JUOMA UUTISIA
Lähde: MTV.fi
Artikkelikuva: Unsplash / Francesco Gallarotti