Miesten hajuvedet voivat saada naiset juomaan lisää alkoholia

Miesten hajuvedet voivat saada naiset juomaan lisää alkoholia

20.1.2018

Tuoreen tutkimuksen mukaan miehen hajuvesi voi vietellä naisen juomaan normaalia enemmän alkoholia.

Etelä-Floridan yliopiston tutkijat päättivät tutkia, kuinka miehen hajuvesi vaikuttaa naisen juomispäätöksiin tutkittuaan ensin asiaa toisinpäin.

Aikaisemmassa tutkimuksessa havaittiin, että kuukautiskierron hedelmällisessä vaiheessa olevasta naisesta lähtevät tuoksut saavat miehen juomaan enemmän alkoholia kuin normaalisti.

 

Alkoholilla ja seksillä kulttuurillinen yhteys

Tällä kertaa tutkijat tutkivat 103 naista, jotka olivat ikävuosiltaan 21-31 vuotta, selvittääkseen toimisiko tuoksujen vaikutus myös toisin päin.

Naistutkittavat luulivat osallistuvansa kulutustutkimukseen koskien miesten partavesiä ja alkoholijuomia.

Naisille esiteltiin paperisuikaleita, joihin oli suihkutettu joko androsteronia, villisian syljestä löytyvää feromonia, tai pelkkää vettä.

Tutkittaville annettiin tämän jälkeen kaksi tuopillista alkoholitonta olutta.

Naiset, jotka haistelivat androstenonia, joivat enemmän olutta kuin ne, jotka haistelivat vettä. He hörppivät keskimäärin kymmenyksen enemmän tuopillisesta verrattuna vettä haistelleisiin naisiin.

“Päättelimme, että miehen tuoksujen havaitseminen jopa tiedostamattomasti, voi johtaa juomiseen johtuen alkoholin ja seksin kulttuurillisesta yhteydestä,” tutkimuksessa sanottiin.

 

Miesten ja naisten alkoholin kulutustottumukset ovat muuttuneet paljon

Vaikka tutkijat myöntävät, että laboratoriotulokset eivät välttämättä korreloi oikean elämän olosuhteiden kanssa, voidaan näiden kahden tutkimuksen perusteella päätellä, että tuoksut vaikuttavat miesten ja naisten juomistottumuksiin.

Miesten ja naisten alkoholin kulutustottumukset ovat muuttuneet paljon viimeisen vuosisadan aikana.

Toisen tuoreen tutkimuksen mukaan miehet saattoivat 2000-luvun alussa juoda lähes kaksi kertaa niin paljon kuin naiset. Naiset ovat kuitenkin kuroneet takamatkaa kiinni ja vuoden 1980 jälkeen syntyneet miehet juovatkin enää vain 1.1 kertaa enemmän kuin naiset.

 

Lue myös: Tiede todistaa: Alkoholia juovat ihmiset elävät pidempään

Lue lisää: lifestyle & vapaa-aika uutisia

Lähde: Independent.co.uk
Lähde: Artikkelikuva: Unsplash / Michael Discenza

Osallistu keskusteluun