Tiede todistaa: Alkoholia juovat ihmiset elävät pidempään

20.9.2020

Nostetaan malja tälle uutiselle! Tässä siis ehdottoman pätevä syy suunnata silloin tällöin työpäivän päätteeksi lähikuppilan Happy Houriin. Business Insiderin raportin mukaan hiljattain julkaistun tutkimuksen johtopäätöksiin kuului, että alkoholia säännöllisesti käyttävät ihmiset elävät pidempään, kuin ne, jotka pidättyvät alkoholin nauttimisesta.

 

Mitä tulee ottaa huomioon

Ennen kuin alat juhlistaa uutista kantamalla kaupasta kotiin keissin kaljaa, tai korkkaamalla pullollisen punkkua, muista ottaa huomioon, että tutkimus koskee alkoholin kohtuukäyttäjiä, eli niitä, jotka tietävät oman juomisensa rajat ja nauttivat suositusten mukaisen määrän annoksia.

Kohtuukäytön ylittävä kulutus saattaa olla merkki alkoholismista, eli alkoholiriippuvuudesta, ja runsas alkoholin juominen saattaa lisäksi altistaa sinut liudalle terveysongelmia, kuten maksakirroosille tai jopa syövälle.

 

Tässä tutkimus – metodit ja tulokset

Teksasin yliopiston psykologi Charles Holahanin johtama ryhmä tutkijoita tarkkaili 20 vuotta kestäneen tutkimusjakson ajan osallistujia, joiden ikä osui tutkimuksen alkaessa 55 ja 65 ikävuoden väliin. Tutkijat ottivat huomioon myös ulkoiset tekijät, kuten tutkittavan sosioekonomisen aseman, fyysisen aktiivisuuden, ystävyyssuhteet, sekä sen, kuinka paljon ympäröivä yhteiskunta ja sosiaaliset piirit tukivat osallistujaa.

 

Korkein kuolleisuus

Ryhmän löydösten joukossa oli havainto, jonka mukaan ”yleisen kuolleisuuden määrät olivat kaikista korkeimmat niillä, jotka eivät olleet koskaan ottaneet siemaustakaan alkoholia, alemmat runsaasti juovilla, ja kaikista matalimmat kohtuukäyttäjillä, jotka nauttivat yhdestä kolmeen annosta päivässä.”

Kohtuudella alkoholia käyttävien keskuudessa 41 prosenttia tutkituista kuoli ennenaikaisesti verrattuna 69 prosenttiin niiden joukossa, jotka eivät käyttäneet alkoholia laisinkaan.

 

Syy matalmpaan kuoleman riskiin

Miten voi siis olla mahdollista, että alkoholia käyttävillä ihmisillä on matalampi ennenaikaisen kuoleman riski, kuin alkoholista pidättyvillä? Syy piilee siinä, että runsaan juomisen haitallisista vaikutuksista huolimatta alkoholista on kohtuullisesti nautittuna myös terveyttä edistävää hyötyä.

 

Hyviä uutisia oluen ystäville

Olut sisältää lukuisia vitamiineja ja ravintoaineita, jotka ovat keholle hyväksi, kuten kaliumia, kalsiumia, kuitua ja antioksidantteja. Näiden vitamiinien ja ravinteiden ansiosta olutta säännöllisesti juovilla ihmisillä on matalampi riski saada munuaiskiviä tai sairastua sydänsairauksiin, reumatismiin, ja jopa syöpään.

 

Mitä kaikkea hyötyä alkoholista voi olla

Tutkimuksen mukaan alkoholista voi lisäksi olla hyötyä sekä sosiaaliselle elämälle, että mielenterveydelle, sillä ”alkoholi voi toimia loistavana sosiaalisena voiteluaineena, ja vahvojen sosiaalisten verkostojen ylläpitäminen on välttämätöntä sekä mielen että kehon terveyden kannalta.”

 

Sosiaalinen elämä ja henkinen hyvinvointi

Alkoholin käyttäjillä on siis käytännössä laadukkaampi sosiaalinen elämä, josta on hyötyä heidän sosiaalisille suhteilleen, mielenterveydelleen sekä henkiselle hyvinvoinnilleen. Sen sijaan alkoholin käyttöä välttävillä ihmisillä ilmenee todennäköisemmin merkkejä masennuksesta, ja he ovat yleensä myös vähemmän sosiaalisia.

Silloin tällöin nautittu paukku tai piipahtaminen yhdelle ei siis olekaan pahasta, vaan saattaa jopa pidentää elinikääsi, joten nauti huurteisestasi hyvällä omallatunnolla!

Lue lisää: ruoka & juoma uutisia

Lähde: Your Tango
Lähde: Artikkelikuva / Pixabay