Isopäiset lapset menestyvät muita paremmin yliopistossa – Tutkijat kertovat

16.1.2018

Tuoreen tutkimuksen mukaan isolla päällä varustetut lapset ovat todennäköisemmin muita älykkäämpiä.

Tutkimuksessa linkitettiin lapsen pään koko myöhempiin akateemisiin saavutuksiin ja havaittiin, että mitä isompi pää vauvalla on, sitä menestyksekkäämpi hänestä tulee.

 

Yhteys aivojen koon, vartalon muodon ja opiskelusaavutusten välillä

“Kognitiivisten taitojen ja tiettyjen fyysisten ja henkisten tilojen välillä on tiedetty jo pitkään olevan yhteisiä vaikutuksia, mutta tutkimuksessa löysimme yhteyden myös aivojen koon, vartalon muodon ja opiskelusaavutusten välillä,” kertoo tutkijaprofessori Ian Deary Edinburghin yliopistosta.

Tutkimuksessa käytettiin yli 100 tuhannelta britiltä kerättyä dataa ja yli puolta miljoonaa näytettä ihmisiltä 37 ja 73 ikävuoden välillä.

Tutkittavat antoivat verta, virtsaa ja sylkeä tutkimuskäyttöön, minkä lisäksi he kertoivat taustastaan ja elämäntyylistään.

 

Ne, jotka ovat terveempiä, ovat myös muita älykkäämpiä

Kun tuloksia tutkittiin tarkemmin, huomattiin, että isopäiset lapset saavuttavat todennäköisemmin yliopistotutkinnon sekä parempia pisteitä erilaisissa verbaalisissa ja numeerisissa testeissä.

“Erityisen merkittävä yhteys löytyi kognitiivisten testitulosten ja monien polygeenisten yksilöllisten lukujen, kuten kallonsisäisen massan, vauvan pään ympärysmitan ja lapsuuden kognitiivisten kykyjen välillä,” tutkijat kertoivat.

Tutkijat onnistuivat tunnistamaan myös 17 merkittävää geeniä, jotka vaikuttavat aivojen toimintaan ja ihmisen henkiseen ja fyysiseen terveyteen.

Tutkija Saskia Hagenaars lisää: “Tutkimus tukee olemassa olevaa teoriaa siitä, että ne, jotka ovat ylipäätänsä terveempiä, ovat myös muita älykkäämpiä.”

Keskimääräinen päänympärysmitta vastasyntyneellä pojalla on 36 senttiä, tytöllä 35 senttiä.

 

Lue myös: 9 todella tunnneälykkäiden ihmisten tapaa

Lue lisää: lifestyle & vapaa-aika uutisia

Lähde: Independent.co.uk
Lähde: Artikkelikuva: Pixabay / lichdinhtb