Moni meistä kärsii muistamattomuudesta. Se ei välttämättä johdu lainkaan ikääntymisestä kuten moni luulee, vaan hektinen elämäntyyli saa aikaan sen, että keskittyminen tuottaa haasteita kelle tahansa. Yhä useammat tiedostavat tämän ja pyrkivätkin virkistämään muistiaan ja keskittymiskykyään erilaisin harjoittein. On suositeltavaa, että jokainen sisällyttää päiväänsä erilaisia virikkeitä, jotka pistävät aivot töihin. Liian monotoniset päivät ovat todellinen karhunpalvelus pääkopalle pidemmän päälle.
Aivojumppaa voi harrastaa monellakin eri tavalla aina arvoitusten ja matemaattisten pulmien ratkaisemisesta meditaatioon ja rikossarjojen seuraamiseen, mutta yksi suosituimmista keinoista terästää aivojen toimintaa on pelata erilaisia pelejä. Pelit ovat paitsi viihdyttävää ajanvietettä, myös parhaimmillaan todella tehokas keino kehittää aivojen kognitiivista toimintaa.
Tässä artikkelissa esittelemme muutamia pelejä, jotka soveltuvat hyvin aivojumpaksi arjen keskellä. Nämä pelit harjaannuttavat muistia, kehittävät reaktionopeutta ja parantavat kaikin puolin kykyä ajatella ja ratkaista pulmia. Tämänkaltaiset pelit ovat kasvattaneet suosiotaan todella nopeasti viimeisen vuosikymmenen aikana, eikä suosion kasvulle näy hiipumisen merkkejä.
Brain Dots
Brain Dots on sekä iOS- että Android-laitteille tarjottava maksuton peli, joka pistää ajattelemaan. Pelissä on hyvin yksinkertainen tavoite: saada kaksi pistettä törmäämään yhteen. Se ei kuitenkaan ole aivan yhtä simppeliä kuin miltä se kuulostaa. Pelaajalta saatetaan edellyttää viivojen ja erilaisten muotojen piirtämistä ja erilaisten kynien käyttämistä tavoitteen saavuttamiseksi. Tarjolla on lukemattomia tasoja ja vaiheita läpäistäväksi. Brain Dots vaikuttaa nopeasti vilkaistuna helpolta, mutta se tarjoaa aikuisellekin juuri sopivasti haastetta ja pähkinää purtavaksi.
Lumosity
Jos olet etsinyt sovelluskaupasta aivojumppapelejä, olet varmastikin törmännyt jo Lumosityyn. Kyseessä on sovellus, joka haastaa aivoja erilaisilla ongelmanratkaisutehtävillä. Lumosity sisältää yli 40 uniikkia peliä, jotka kehittävät ongelmanratkaisukykyä ja testaavat muistia. Lisäksi peli tarjoaa statistiikkaa, jonka avulla voi seurata omia vahvuuksiaan ja kehittämistä vaativia osa-alueita.
Kasinopelit
On olemassa monia rahapelejä, jotka edellyttävät strategista pohdintaa ja kykyä tehdä järkeviä ratkaisuja. Esimerkiksi pokerin eri variaatiot, blackjack, baccarat ja muut korttipelit edellyttävät tuurin lisäksi myös fiksuja päätöksiä. Erilaiset nettikasinot, kuten CasinoEuro, tarjoavat monia hyviä vaihtoehtoja pelaamiseen. Kolikkopelit ovat netin kasinosivustoilla useimmiten suosituin pelikategoria, mutta tehokasta aivojumppaa ja samalla rentoutumista tarjoavat monet muutkin kasinopelit. Monet enemmänkin pelaavat perehtyvät tarkemmin erilaisiin pelistrategioihin ja soveltavat niitä pelatessaan, joka tuo pelaamiseen mukavanlaista lisäulottuvuutta.
Sudoku
Sudoku on monen mielestä huippukoukuttava numeropeli, jossa pärjää etenkin hyvällä muistilla ja päättelykyvyllä. Sudokun ratkaiseminen edellyttää etukäteen suunnittelua ja kaukonäköisyyttä, joka puolestaan kehittää lyhyen aikavälin muistia ja keskittymiskykyä. Sudokussa voi harjoittelemalla kehittyä yhä paremmaksi pelaajaksi, ja hiukan samaan tapaan kuin ristisanatehtävissäkin, myös sudokusta on tarjolla eri vaikeustasoja. Sudoku on numeroilla pelattava vastine sanallisille ristikoille ja kryptoille. Myös sudokua on mahdollista pelata sekä perinteisesti paperilla että nykyään myös erilaisilla nettisivustoilla ja mobiilisovelluksissa. Paperilla sudokuja ratkaistessa saattaa joutua käyttämään pyyhekumia jonkun verran ainakin alussa, mutta harjoitus tekee mestarin ja tehtävän ratkaisemin on todella tyydyttävä tunne!
Sanajahti
Sanajahti on Suomessakin huippusuosittu mobiilisovellus, joka testaa hahmottamistaitoja ja sanavaraston laajuutta. Tämä on mukava sovellus kelle tahansa pelattavaksi esimerkksi julkisissa kulkuvälineissä matkustaessa tai kahvitauolla, sillä pelistä voi pitää taukoa koska tahansa.
Sanajahdin ideana on muodostaa niin paljon suomenkielisiä sanoja kuin mahdollista annetun ajan sisällä. Pelaajalle annetaan ruudulla tietyt kirjaimet, joita voi yhdistää keskenään sormea liu’uttamalla. Asetettu aikaraja pistää aivot tekemään työtä entistä rivakammin, joka on tehokasta treeniä. Tästä pelistä on tarjolla useita vaikeusasteita ja tasoja, joten se tarjoaa viihdyttäviä hetkiä pitkäksi ajaksi.