Paino putoamaan smoothien avulla – 8 vinkkiä

Paino putoamaan smoothien avulla – 8 vinkkiä

2.8.2018

Painoa pudottaessa on harmillista huomata, että terveellisen välipalan sijaan onkin nauttimassa jotain, joka muistuttaakin enemmän jälkiruokaa. Tässä kahdeksan vinkkiä, joiden avulla valmistat terveellisiä ja vähäkalorisia smoothieita:

 

1. Hedelmät ovat hyväksi, mutta sisältävät paljon kaloreita ja sokeria – Huomio siis niiden sopiva määrä!

Vaikka hedelmät ovat terveellisiä niillä ei kannata täyttää koko tehosekoitinta. ”Hedelmäsokeri on luonnon tuote, mutta joka tapauksessa sokeri”, toteaa Brigette Zeitlin, BZ-Nutritionin perustaja. Hedelmät sisältävät sekä fruktoosia että glukoosia, joista jälkimmäinen muodostaa hiilihydraatteja. Tämä tarkoittaa sitä, että saat niistä energiaa. Vaikka hedelmissä ei ole sakkaroosia liiallinen määrä mitä tahansa sokeria saattaa muuttua kehossa rasvaksi. Pitkällä aikavälillä tämä saattaa altistaa sinut diabetekselle ja muille kroonisille sairauksille. Zeitlin kehottaa käyttämään korkeintaan 2,5 dl hedelmää yhtä smoothieta kohti. Näin smoothiesi energiamäärä pysyy noin 250 kilokalorissa. Tätä suurempi energiamäärä tekee siitä jo aterian.

 

2. Riittävä kuitujen määrä tekee smoothiestä täyttävämmän

”Kuidut saavat sinut tuntemaan olosi kylläiseksi pidempään ja estävät turhan napostelun aterioiden välillä”, Zeitlin toteaa. Jos smoothiessasi ei ole riittävästi kuituja, saatat huomata kaipaavasi ylimääräistä hedelmää tai välipalaa smoothiesi lisäksi. Sisällyttääksesi smoothieeseesi Zeitlinin suosittelemat 5-8g kuituja suosi hedelmiä, jotka voi käyttää kuorineen kuten omenaa tai päärynää sekä marjoja kuten mansikoita. Voit myös käyttää rajattomasti vihanneksia kuten lehtikaalia ja pinaattia.

 

3. Jos pihistät proteiineista, saatat huomata olevasi nälkäinen ennen seuraava ateriaa

Smoothiesi tarvitsee kuitujen lisäksi myös proteiineja tuottaakseen kylläisyyden tunteen. Lisäksi on faktaa, että kun juot pureskelun sijaan, sinun on vaikeampi tuntea olosi kylläiseksi. Tämän vuoksi proteiinien riittävä saanti on välttämätöntä. Muuten voit tuntea itsesi nälkäiseksi ja syödä myöhemmin lisää saaden näin enemmän kaloreita kuin oli tarkoitus. Zeitlin suosittelee laittamaan yhteen smoothieen noin 10 grammaan proteiinia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kahta ruokalusikallista pähkinävoita tai reilua desilitraa maustamatonta jogurttia.

 

4. Tuoreet tai jäiset marjat ja hedelmät ovat säilöttyjä parempia silloin kun tavoitteena on välttää lisättyä sokeria.

”Säilötyt hedelmät uivat sokeriliemessä”, Zeitlin sanoo. Sen sijaan hän suosittelee käyttämään tuoreita tai pakastettuja hedelmiä. ”Itse käytän smoothieissa jo valmiiksi pakkasessa olevia marjoja ja syön hedelmät tuoreeltaan välipalana”. Pakastetuissakin hedelmissä on kyllä vitamiinit tallella, joten niitä voi huoletta käyttää.

 

5. Erilaiset makeutusaineet ovat erinomaisia silloin kun haluat herkutella, mutta ne saattavat lisätä smoothiesi kaloripitoisuutta

Agave-siirappi, hunaja, vaahterasiirappi ja mehut ovat varmasti herkullisia. Ne kuitenkin myös lisäävät räjähdysmäisesti smoothiesi kaloripitoisuutta etenkin jos et mittaa niiden määriä. Onneksi niiden käyttö ei usein ole edes tarpeellista. ”Smoothieiden tulisi olla luonnollisesti makeita hedelmien ja marjojen ansiosta”, Zeitlin sanoo. Jos sinusta kuitenkin tuntuu, että smoothiestasi puuttuu makua, harkitse mausteiden kuten kanelin, muskottipähkinän tai vaniljan käyttöä.

 

6. Makeuttamattomissa maidon korvikkeissa on vähemmän sokeria ja kaloreita, joten ne ovat parempi vaihtoehto painonpudottajalle

Tarkasta tuoteseloste ennen kuin ostat manteli- tai soijamaitoa. ”Joissain niistä on lisättyä sokeria, mutta esimerkiksi makeuttamaton vaniljamantelimaito itse asiassa parantaa hedelmien luonnollista makeutta”, Zeitlin toteaa.

 

7. Tekemällä smoothiet itse tiedät tarkalleen mitä juo.

Trendikkäitä smoothie- ja mehubaareja on yhä enemmän ja useissa niissä käytetään terveellisiä raaka-aineita. Ongelmana on kuitenkin se, että jos et itse tee smoothieta et voi kontrolloida annoskokoa. Vaikka työntekijät osaisivatkin selittää mitä ainesosia heidän myymänsä smoothiet sisältävät et silti voi olla täysin varma mitä juot. ”Paras tapa varmistaa, että saat juuri sinun tarpeisiisi sopivan smoothien on tehdä se itse kotona”, Zeitlin sanoo.

 

8. Jos ostat valmiiksi pakatun smoothien kannattaa lukea huolella tuoteseloste

Valmiiksi pakatut smoothiet usein vain näyttävät olevan sinulle hyväksi. ”Katso tuoteseloste, koska niissä on usein aivan liian paljon sokeria”, Zeitlin sanoo. Ja ne sokerit eivät tule vain hedelmistä, koska valmiiksi pakatuissa smoothieissa on usein myös lisättyä sokeria. Jos näyttää siltä, että smoothiessa on enimmäkseen kasviksia, vähemmän kuin 250 kilokaloria per annos, eikä siinä ole tonneittain sokeria, tarkasta vielä annoskoko. ”Yksi pullo saattaa sisältää kaksi tai kolme annosta”, Zeitlin toteaa.

 

Lähde: Self.com

Artikkelikuva: Pixabay / NielsBB


Osallistu keskusteluun