7 valetta, joihin liian monet uskovat

6.7.2018

Tässä seitsemän yleistä väittämää, joihin moni uskoo – ja jotka ovat oikeasti palturia.

1. ”Alkoholi tappaa aivosoluja”

Tutkimusten mukaan suuri alkoholinkulutus voi ehkäistä uusien aivosolujen syntymistä, mutta aivosolut eivät kuole alkoholin käytön takia.

2. ”Kameleontit muuttavat väriään piiloutuakseen”

Ne muuttavat väriään kommunikoidakseen lajitovereilleen.

3. ”Salama ei iske kahta kertaa samaan paikkaan”

Salama iskee useinkin samaan paikkaan. Esimerkiksi Empire State Buildingiin osuu monta salamaa joka vuosi.

4. ”Thomas Edison kehitti hehkulampun”

Edison ei kehittänyt hehkulamppua, mutta paransi sen toimivuutta merkittävästi.

5. ”Kalkkunan syöminen nukuttaa”

Kalkkuna sisältää yhtä paljon tryptofaania kuin muutkin lihat – se ei siis ole mikään erityinen ”uniherkku”.

6. ”Kielessä on kohtia jotka maistavat tietyt maut”

Kielessä on reseptoreja, jotka auttavat maistamaan viisi eri perusmakua: suolaisen, makean, umamin, happaman ja karvaan. Reseptoreja on kuitenkin tasaisesti eri puolilla kieltä, ei vain tietyissä osissa.

7. ”Banaani on hedelmä”

Banaani on oikeasti marja, samoin kuin avokado ja vesimelonikin.

Lisää juttuja aiheesta Lifestyle & vapaa-aika

Lähde: BuzzFeed
Kuva: Unsplash / Max LaRochelle