19 omituista asiaa, jotka elimistöllesi tapahtuvat seksin aikana

19 omituista asiaa, jotka elimistöllesi tapahtuvat seksin aikana

28.2.2018

Seksin aikana tuskin ajattelet asioita, kuten “Vau, laajentuneet verisuoneni mahdollistavat veren virtaamisen vaginaani, mikä johtaa suurempaan nautintoon!” Mutta totuus on, että kun harrastat seksiä tai olet kiihottunut, kehosi ja aivosi keräävät eloon kuin karhu talviuniltaan.

Prosessi, jonka elimistösi käy läpi seksin aikana on nimeltään seksuaalinen kierto. Tiedemiehet purkavat kierron viiteen sykliin, jotka alkavat kiihottumisesta ja loppuvat lopulliseen orgasmiin.

 

Vaihe 1: Himo

Himo on todella tärkeää, erityisesti naisille. “Parisuhteen alussa monet naiset kokevat mediassa usein kuvailtua spontaania himoa; himoa, jossa vaatteet revitään kumppanilta heti pienen himokkaan katseen jälkeen,” kertoo seksuaaliterapeutti Ian Kerner.

”Mutta tutkimusten mukaan himo on naisten osalta responsiivista, mikä tarkoittaa sitä, että himo johtuu jostakin, esimerkiksi fyysisestä läheisyydestä.”

Eli, joillekin naisille, erityisesti parisuhteen alussa oleville, himo voi tulla itsestään. Mutta toisille naisille himo tulee vasta esimerkiksi esileikin jälkeen, ja se on täysin normaalia Kernerin mukaan.

 

Lue myös: 7 Asiaa, jotka pitkässä parisuhteessa elävät tietävät hyvästä seksistä

 

Vaihe 2: Jännitys

Kehosi joko vastaa himoon tai muuhun kumppanisi aiheuttamaan stimulaatioon.

  1. Sykkeesi ja verenpaineesi kiihtyvät.
  2. Riippuen ihonväristäsi, saatat havaita ihollasi punastumista rinnan ja kaulan alueella.
  3. “Elimistösi vapauttaa typpioksidia, joka rentouttaa lihaksia ja kiihdyttää veren virtaamista vaginaan,” kertoo gynekologi Maria Abdur-Rahman.
  4. Ylimääräinen verenkierto myös aiheuttaa vaginan kostumisen.
  5. Klitoriksesi ilmoittautuu töihin. Klitoris koostuu samanlaisesta erektiilistä kudoksesta kuin peniskin, ja sillä on kyky mennä ”erektioon” heti, kun se täyttyy verestä.
  6. Kohdunkaulaa lähellä olevat vaginan osat laajentuvat samalla, kun alemmat osat supistuvat. ”Laajentuminen helpottaa peniksen vastaanottamista ja se luo tietynlaista imua, joka helpottaa sperman kulkeutumista kohtuun,” Abdur-Rahman kertoo.
  7. Samalla, kiitos ylimääräisen verenkierron, nännisi saattavat kovettua ja tuntua herkemmiltä. Itse asiassa, koko rintasi voivat tuntua herkemmiltä mitä enemmän kiihotut, joten rohkaise kumppaniasi kokeilemaan rohkeasti erilaisia asioita. ”Jotkut asiat voivat kuulostaa omituisilta, mutta seksin aikana ne saattavat tuottaa runsasta nautintoa,” Kerner kertoo.
  8. Siirtyessäsi kohti orgasmia, lihaksesi alkavat kiristyä.

 

Vaihe 3: Ylänkö

Tämä vaihe on kaikkea muuta kuin tylsä, vaikka sen nimi vähän muuta viittaakin. Samalla, kun harrastat seksiä, tunnet pitkittynyttä kiihkoa. Kaikki, mitä tapahtui aikaisemmin, jatkuu, mutta muutamalla hauskalla lisämausteella varustettuna.

  1. “Aivojen nautintokeskuksen, kuten mantelitumakkeen ja hippokampuksen, aktiviteetit kiihtyvät,” kertoo Abdur-Rahman. Lisäksi, tässä vaiheessa jokapäiväiset murheet toivottavasti unohtuvat. ”Mitä kiihottuneempi nainen on, sitä vähemmän stressiä käsittelevät aivojen osat ovat aktiivisina,” sanoo Kerner.
  2. Adrenaliini- ja dopamiinitasot nousevat. “Tämä helpottaa verenkiertoa alueille, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä seksissä, kuten luurankolihaksiin, ja täten myös penetraatiota,” Abdur-Rahman kertoo.
  3. Vaginasi muuttuu monella tapaa. Esimerkiksi vaginan seinämät muuttuvat tumman violeteiksi. Sitä on vaikeaa nähdä, etkä välttämättä halua pysähtyä tutkailemaan vaginaasi, mutta myös pienet häpyhuulesi tummentuvat, minkä saatat itsekin huomata.
  4. Lihasten supistumiset vaihtuvat kouristuksiksi esimerkiksi käsissä, jaloissa ja kasvoissa.
  5. Bartholinin rauhanen vapauttaa lisää liukastetta vaginaan.
  6. Klitoriksesta tulee vielä entistäkin herkempi. Se piiloutuu klitoriksen hupun alle välttyäkseen liialta stimuloinnilta.

 

Lue myös: Tavalliset ihmiset kertovat, mitä he ovat oppineet parhaasta harrastamastaan seksistä

 

Vaihe 4: Orgasmi

Ja viimeinkin olemme täällä. Seksuaalisen kliimaksin aikana koko maailma käytännössä pysähtyy. Seksi voi kuitenkin olla hyvää ilman orgasmiakin.

  1. Sykkeesi, hengityksesi ja verenkiertosi ovat huipussaan.
  2. Vaikka tiettyjen välittäjäaineiden määrät nousevat kiihottumisen aikana, orgasmin aikana ne villiintyvät. ”Oksytosiinin eli hyvän olon hormonin tuotanto kiihtyy kovasti,” Abdur-Rahman kertoo. Nautinnon lisäämisen lisäksi oksytosiini voi supistaa kohtua, mikä helpottaa siemennesteen kulkeutumista kohdunkaulaan.
  3. Lihaksesi kouristuvat kovaa. Erityisesti vagina, anus, lantionpohjan lihakset ja joskus jopa kohtu supistuu viidestä 12 kertaan vain 0.8 sekunnin välein.
  4. Saatat kokea naisen ejakulaatiota, vaikka se ei aina tapahdukaan orgasmin yhteydessä.

 

Vaihe 5: Päätös

  1. Koko elimistösi verenkierrosta rintoihin ja häpyhuuliin palaavat normaaliin tilaansa, lukuun ottamatta kohdunkaulaa. Kohdunkaulan suuaukko pysyy auki. Se helpottaa siemennesteen kulkeutumista kohtuun. 20-30 minuutin kuluttua suuaukko sulkeutuu. Saatat myös tuntea huimausta oksytosiinipurkausten jälkeen.

Vaikka miehet eivät yleensä pystykään heti harrastamaan uudestaan seksiä, sama ei päde naisiin. Jotkut naiset kykenevät palaamaan orgasmivaiheeseen nopeasti ja kokemaan useitakin orgasmeja kerralla.

 

Lue myös: Orgasmin 6 yllättävää kauneushyötyä

Lue lisää: seksi & romantiikka uutisia

Lähde: Self.com
Lähde: Artikkelikuva: Unsplash / Wesley Quinn

Osallistu keskusteluun