Klassikoiden yhdistäminen voi usein olla herkullista ja jopa jännittävää puuhaa, eikä tämä resepti ole todellakaan poikkeus. Hiukan suolaista ja hiukan makeaa, eli tällä kertaa tehdään herkullisia minikanavohveleita, joiden päälle ripotellaan kahden ainesosan kastiketta, jonka valmistaminen on äärimmäisen helppoa ja nopeaa. Nämä lähtevät testiin välittömästi! Katso ainekset alta ja ohje videolta!
Nyt on nimittäin kyseessä sellainen resepti, joka jokaisen Snickersin ystävän täytyy tarkistaa, laittaa talteen ja kokeilla jossain vaiheessa. Aivan identtistä Snickersiä ei tämän reseptin avulla synny, mutta tämä herkkupatukka muistuttaa todella paljon alkuperäistä herkkua ja sen lisäksi siitä riittää kerralla koko perheelle, joten kinastelu viimeisestä patukastakin loppuu tähän. Katso ainekset alta ja herkullinen ohje videolta!
Kun puhutaan mistä tahansa ruoasta, niin ulkonäkö on ainakin melkein yhtä tärkeää kuin se, miltä annos maistuu. Joidenkin mielestä kaunis esillepano jopa lisää makua - ja ainakin jälkiruokien kohdalla tämä pitää paikkansa. Monet saattavat luulla, että kauniiden konditoriokakkujen koristelu on liian vaikeaa kotikokille, mutta tämä video todistaa asian olevan päinvastoin. Katso helpot ja kauniit koristeluvinkit videolta!
Luit oikein - karkkipekonia. Suurin osa meistä herkuttelijoista rakastaa pekonia, ja aivan syystä. Se sopii pastan kanssa, lisukkeeksi ja sen sisälle voi kääriä melkein mitä tahansa. Usein pekoni kuitenkin valmistetaan perinteisesti eikä sille mitään ihmeellistä tarvitse tehdäkään, että saadaan aikaan taivaallista herkkua. Nyt on kuitenkin luvassa jotain hiukan erikoisempaa - sokeroitua pekonia. Katso ainekset alta ja ohje videolta!
Tässä kaikille pekonin ystäville varsinainen herkkuresepti. Nämä juustoiset pekonipommit ovat myös todella yksinkertaisia valmistaa. Tarvitset ainoastaan valmistaikinaa, pekonia ja juustoa. Katso tarkempi ohje videolta!
Lisää jouluherkkuja pöytään! Suolaisten herkkujen lisäksi pitää jouluna tietenkin löytyä suklaata. Kotitekoiset suklaapallot ovat mitä mainioin lahjaidea tai herkku omaan joulpöytään. Ohje on nimittäin sen verran helppo, ettei ole mitään syytä jättää näitä kokeilematta. Katso ainekset alta ja helppo sekä herkullinen ohje videolta!
Tästä ei makeisten valmistaminen enää paljon helpommaksi muutu. Varsinkin kun joulu on ovella, niin tällaiset käsintehdyt makeiset ovat mitä mainioin tapa muistaa ystäviä ja lähimmäisiä. Helppo ja nopea valmistaa lahjapakettiin tai kuusen oksalle roikkumaan. Katso ainekset alta ja ohje videolta!