Pitääkö raakaa kanaa pestä? Onko 5 sekunnin sääntö oikeasti olemassa? – Tässä vastaukset yleisimpiin ruokamyytteihin

8.2.2018

Pitääkö viiden sekunnin sääntö paikkansa?

Tämän myytin mukaan voit nostaa ruokasi lattialta sen tiputettuasi ja syödä sen vain, jos teet nostotoimenpiteen viiden sekunnin sisällä. Monilla lattioilla on likaa ja bakteereita, jotka voivat tarttua välittömästi ruokaan kosketuksessa. Jos siis ruokaa tippuu lattialle vain sekunniksikin, kannattaa se heittää roskiin.

 

Pitääkö raakaa kanaa pestä?

Raakaa kanaa tai mitään muutakaan raakaa lihaa ei tule pestä. Peseminen aiheuttaa bakteerien leviämisen riskin muualle ruuanlaittoalueelle. Bakteerit kuolevat vasta kunnollisen kypsentämisen aikana.

 

Pystyykö ruoan hajusta päätellä, voiko sen syödä?

Jos ruoka haisee pahalta, on se merkki pilaantumisesta. Ruoka voi kuitenkin tuoksua hyvältä ja olla silti pilaantunutta.

Jos käsittelet parasta ennen-päiväyksen ohittaneita ruokia, ovat ne turvallisia vain, jos tuoksu on oikea ja niitä on säilötty oikeissa olosuhteissa. Jos olet vähänkin epäileväinen ruoan kunnosta, kannattaa siitä hankkiutua eroon.

 

Voiko riisiä kuumentaa uudelleen?

Ideaalitilanteessa riisi syödään kypsentämispäivänä. Jos riisiä jää yli, tulisi se viilentää tunnin sisään ja laittaa jääkaappiin. Huoneenlämmössä riisiin kehittyy bakteereita, jotka lisääntyvät ja tuottavat myrkkyä.

Riisin viilennyksessä voi käyttää esimerkiksi kylmällä vedellä täytettyä astiaa. Jääkaapissa oleva riisi tulisi kypsentää kokonaan vuorokauden sisään viilennyksestä ja syödä kokonaan. Jos riisiä jää yli vielä toisellakin syömiskerralla, heitä ylimääräinen riisi pois.

Takeaway-riisi on oma lukunsa. Parhaassa tapauksessa takeaway-riisi syödään nopeasti ostamisen tai toimituksen jälkeen. Joissakin ravintoloissa riisi kypsennetään etukäteen ja lämmitetään uudelleen ennen asiakkaalle toimittamista.

Riisin terveellisyys riippuu täysin ravintoloiden säilömismenetelmistä ja kypsennysmenetelmistä. Kannattaakin aina kysyä ravintoloilta, kuinka he säilövät ja käsittelevät riisiänsä.

 

Lue myös: 5 Ruokamyyttiä, jotka hämäävät jopa ammattilaisia

 

Voiko vaaleanpunaista porsasta syödä?

Possua ei tule ikinä syödä raakana. Kypsennä porsas kunnolla niin, että jänteisiinkään ei jää vaaleanpunaista väriä.

 

Voiko pakastettua ruokaa laittaa jääkaappiin?

Lähes kaikkea pakastettua voidaan säilyttää jääkaapissa kypsentämisen jälkeen. Erityisesti raaka liha kannattaa kypsentää nopeasti pakkasesta poistamisen jälkeen. Kypsää lihaa voidaan säilyttää hyvällä omalla tunnolla jääkaapissa.

 

Voiko raakoja pavunversoja syödä?

Lue aina pakkauksesta, voiko kyseisiä papuja syödä kypsentämättä. Valmistajat ovat kyllä asiasta perillä, ja syömiskelpoisuus tulee ilmoittaa paketissa. Jos raakojen papujen syöminen ei ole suositeltavaa, pese ja kypsennä pavut huolellisesti.

 

Sterilisoivatko tiskikoneohjelmat leikkuulautoja, pulloja ja ruukkuja?

Tiskikoneiden ohjelmien lämpötila yltää usein 95 asteeseen. Jos tiskikone on hyvässä kunnossa, poistaa se todennäköisesti suurimman osan bakteereista ja pöpöistä, jotka päätyvät viemäriin. Parhaiden tulosten takaamisesti kannattaa huuhdella astiat kunnolla ennen tiskikoneeseen laittamista.

 

Voiko raakaa kalaa syödä?

Jotkut kalat sisältävät terveydelle vaarallisia loisia, joten raakana syötäväksi tarkoitetut kalat tulee ensin pakastaa tai marinoida tavalla, joka tappaa kyseiset parasiitit.

Suurin osa sushiravintoloissa myydystä sushista ei ole tehty itse ravintolassa. Tämänkaltaista sushia on turvallista syödä, sillä se on pakastettu oikeaoppisesti.

Jos aiot tehdä sushia kotona, pidä kalaa alle -15-asteisessa pakastimessa vähintään 4 päivää ennen kokkaamista.

 

Lue myös: 6 ruokaa, joita pidettiin ennen epäterveellisinä, mutta ovat tänä päivänä voimaruokaa

Lue lisää: ruoka & juoma uutisia

Lähde: Bbcgoodfood.com
Lähde: Artikkelikuva: Unsplash / bady qb