Tätä mieltä dermatologit ovat erilaisista ”fritsunpoistomenetelmistä”

1.3.2018

Vaikka on olemassa nolompiakin Google-hakuja, on “kuinka päästä eroon fritsusta” silti yksi noloimpia.

Olen itse törmännyt kyseiseen ongelmaan useita kertoja. Kerran ystäväni lähestyi minua ja kysyi, sattuisiko minulla olemaan peitevoidetta, meikkivoidetta, lusikoita ja minijääkaappia. Hämmennyin hetkeksi, kunnes näin massiivisen fritsun hänen kaulassaan.

Ystäväni oli määrä tavata isovanhempiaan tuona päivänä, eikä hän todellakaan halunnut kohdata heitä sen näköisenä. Tämänkaltaiset tilanteet ovat arkipäivää nuoruusvuosina, mutta jotkut meistä törmäävät fritsuihin myös vanhemmalla iällä.

Ongelma onkin se, että fritsujen poistoon ei ole yhtä oikeaa tapaa. Internet pursuaa erilaisia vaihtoehtoisia menetelmiä, joista suurin osa on naurettavia. Voit esimerkiksi jäädyttää lusikoita. Tai hieroa banaania fritsuun. Tai hieroa sitä kuivalla hammasharjalla. Tämänkaltaiset ehdotukset ovat sekä hauskoja että turhia, mutta asia otetaan harvemmin julkisessa keskustelussa puheeksi.

Kysyimme kahdelta dermatologilta, mitä mieltä näistä poppakonsteista pitäisi olla. Lopputuloksena voimme jo paljastaa, että suurin osa menetelmistä ei toimi.

Fritsut ovat mustelmia, mikä tarkoittaa sitä, etteivät ne parane välittömästi, Sejal Shah, dermatologi selvittää. Kun joku suutelee, imee tai puree ihoasi riittävästi, ihon hiussuonet puhkeavat ja veri leviää ihosi alle ja fritsu on valmis.

Vaikka fritsun poistamiseen ei olekaan yksittäistä toimivaa keinoa, selvitimme silti, kuinka yleisimmät menetelmät toimivat asiantuntijoiden mielestä:

 

1. Kylmä lusikka

Kuinka se toimii: Laita lusikka pakastimeen 10 minuutiksi. Aseta jäätyneen lusikan kupera puoli fritsua vasten. Pidä lusikkaa fritsulla niin kauan, että fritsu katoaa.

Tuomio: Fritsu ei katoa, mutta lusikka saattaa rauhoittaa tulehtunutta ihoa. Dermatologi Robert Finney paljastaa, että kylmä lusikka toimii kuten mikä tahansa kylmäpakkaus: se ei poista fritsua, mutta se voi rauhoittaa tulehdusta fritsun alueella.

Itse asiassa, tohtori Finney kertoo lusikan toimivan paremmin kuin jokin suurempi kylmäpussi, koska kupera puoli mahdollistaa kylmän kohdistamisen oikealle alueelle. Älä kuitenkaan odota, että pääset lusikan avulla eroon fritsusta.

 

Aloe Vera

Kuinka se toimii: Purista hieman aloe veraa käteesi ja levitä sitä fritsulle muutaman kerran päivässä. Internetin mukaan näin voit korjata rikkoutuneet hiussuonet ja nopeuttaa parantumisprosessia.

Tuomio: Fritsu ei katoa, mutta voide rauhoittaa tulehtunutta ihoa. Tohtori Shah kertoo, ettei tämä kikka aiheuta minkäänlaista harmia. Aloe vera ei poista fritsua, eikä se myöskään korjaa hiussuoniasi. Mutta voide itsessään on turvallista ja voi helpottaa tulehdusta fritsun alueella.

 

Lue myös:

 

3. Kolikkokikka

Kuinka se toimii: Venytä ihoa fritsun alueella niin, että se muuttuu kireäksi. Seuraavaksi, ota kolikko ja raaputa fritsua keskeltä ulospäin. Tämän pitäisi ”rikkoa” fritsu ja levittää ihon alla oleva veri laajemmalle alueelle.

Tuomio:Älä kokeile tätä. Fritsusi saattaa pahentua.  Tohtori Shahin mukaan tämä metodi ei helpota fritsuasi lainkaan. Se ei todellakaan riko fritsua eikä nopeuta parantumisprosessia. Itse asiassa, saatat pahentaa tilannetta ja hidastaa parantumista. Et raapisi mustelmaa jalastasikaan kolikolla, joten miksi tekisit sen kaulallesi?

 

4. Piparminttuöljy

Kuinka se toimii: Internet-lähteiden mukaan piparminttuöljy nopeuttaa fritsun paranemisprosessia. Metodiin uskojat väittävät, että öljy saa ihon tuntumaan kutiavalta, joka kiihdyttää fritsun alueen verenkiertoa ja näin kiihdyttää paranemista. Monet kuitenkin varoittavat liiasta öljyn käytöstä; se voi ärsyttää ihoasi.

Tuomio: Älä kokeile piparminttuöljyä. Se voi ärsyttää ihoa fritsusi ympärillä.  Tohtori Shahin mukaan piparminttuöljyä kannattaa välttää aina, sillä se voi väärin käytettynä ärsyttää kovastikin ihoa. Selvennyksenä: öljy ei itsessään pahenna fritsua, mutta se ärsyttää sitä ympäröivää ihoa. Jos haluat välttämättä voidella fritsuasi jollain, käytä esimerkiksi aloe veraa.

 

5. Hammastahna

Kuinka se toimii: Tämä kikan ongelma on sama kuin piparminttuöljyllä. Ideana on levittää mintunmakuista hammastahnaa fritsulle verenkierron tehostamiseksi. Tahnaa ei kuitenkaan tule levittää iholle kuin enintään kerran päivässä; liiallinen tahnan käyttö voi ärsyttää ihoa.

Tuomio: Älä levitä hammastahnaa ihollesi. Se ärsyttää sitä.  Hammastahnassa voi olla useita ihoa ärsyttäviä ainesosia. Ne eivät välttämättä pahenna fritsua, mutta ne eivät myöskään paranna sitä. Älä ota riskiä ja kokeile hammastahnaa, se ei ole sen arvoista.

 

6. Appelsiinimehu

Kuinka se toimii: Juo vain reilusti appelsiinimehua. Tämän kikan suosittelijoiden mukaan mehun C-vitamiini auttaa nopeuttamaan fritsun paranemista.

Tuomio: Mehu ei paranna fritsuasi, eikä se rauhoita tulehdusta.  C-vitamiini tekee monella tapaa hyvää ihollesi, esimerkiksi auttaa luomaan kollageenia, joka pitää ihon vahvana ja elastisena, kertoo tohtori Shah. Vaikka c-vitamiini ei vaikuta fritsuusi millään tavalla, ei mehun juomisesta ole mitään haittaakaan, päinvastoin.

 

7. Banaaninkuori

Kuinka se toimii: Kuori banaani ja hiero kuoren sisäpintaa fritsuusi. Outoa, eikö? Monet olettavat, että banaaninkuorella on tulehdusta rauhoittavia ja samalla fritsua parantavia ominaisuuksia.

Tuomio: Banaaninkuori ei poista fritsuasi, mutta se voi rauhoittaa tulehtunutta ihoa.  Banaaninkuoressa on itse asiassa runsaasti vitamiineja, ravinteita ja antioksidantteja, jotka voivat rauhoittaa ihoasi, paljastaa tohtori Shah. Jos haluat kokeilla tätä kikkaa, saatat huomata ihosi voivan paremmin jälkeenpäin, mutta fritsua se ei silti poista.

 

8. Puhdistusalkoholi

Kuinka se toimii: Kaada hieman puhdistusalkoholia puuvillapuikkoon ja hiero sitä fritsuusi muutaman kerran päivässä. Väitetään, että alkoholi rauhoittaa, viilentää ja puhdistaa fritsua.

Tuomio: Tämä on hyvä idea vain ja ainoastaan välittömästi fritsun saamisen jälkeen.  Tämä menetelmä on hieman kyseenalainen. Koska puhdistusalkoholi on desinfioivaa, voi sillä puhdistaa fritsua heti sen saamisen jälkeen – erityisesti, jos iho on rikkoutunut, kertoo tohtori Shah. Mutta alkoholin hierominen ei todennäköisesti rauhoita ihoasi lainkaan. Itse asiassa, se luultavammin kuivaa ihoasi, mikä johtaa ärsytykseen ja tulehtumiseen.

 

9. Hammasharja

Kuinka se toimii: Hiero märkää tai kuivaa hammasharjaa fritsuusi. Hammasharjahieronnan pitäisi aktivoida verenkiertoa ja näin nopeuttaa fritsun paranemista.

Tuomio: Älä kokeile tätä menetelmää. Saatat ärsyttää ihoasi. Pelkästään hammasharjan hierominen kaulaan kuulostaa pahalta. Kaiken lisäksi se voi hidastaa fritsun paranemista. Koska harja raapii ihoasi, et todellakaan nopeuta verenkiertoa, kertoo tohtori Finney. Raapiminen johtaa vain ihon ärtymiseen ja tulehtumiseen.

Muistutuksena: Älä kokeile mitään internetkikkoja. Ne eivät toimi.

Loppujen lopuksi ainoa lääke fritsujen hoitoon on kärsivällisyys. Ja ehkä huivi.

 

Lue myös: Mitä tehdä, kun parisuhteessa toimii kaikki muu paitsi seksi?

Lue lisää: lifestyle & vapaa-aika uutisia

Lähde: Self.com
Lähde: Artikkelikuva: Unsplash / Dmitriy Ilkevich