Nämä 9 asiaa tarvitset kotiisi, jos haluat olla onnellinen

5.6.2018

Vaikka kotisi olisikin tyylikäs ja puhdas, ei se tarkoita, että eläisit onnellista elämää. Tutkijat ovat nyt selvittäneet, mitkä värit, tuoksut ja tilpehöörit sinun tulisi sisällyttää kotiisi, jotta olisit oikeasti onnellinen:

Vihreät tai keltaiset seinät

Vrien yliopiston tutkijat Amsterdamissa selvittivät, että nämä kaksi väriä synnyttävät eniten onnellisuutta koko väripaletista. Eikä mikään ihme: molemmat ovat rohkeita valintoja seinien väriksi.

Tuoreet kukat

Vaikka ei olekaan mitään surullisempaa, kuin kuolleiden kukkien heittäminen roskiin, ajattele kukkia investointina onnellisuuteesi: Rutgersin yliopiston teettämä tutkimus todistaa, että kukat herättävät onnellisuuden tunteen ja lisäävät tyytyväisyyttä elämään. Suuntaa siis kukkakauppaan välittömästi.

Tunteelliset kuvat

Jos yöpöydälläsi on vain jokin kirja ja vesilasi, tulee sinun tehdä asialle jotain välittömästi. Parasta on korvata ne perhekuvilla, kertoo Portsmouthin yliopiston tutkimus. Vanhojen kuvien katselu synnyttää positiivisia tunteita ja tekee olosi seesteisemmäksi.

Vaniljakynttilät

Sille on syynsä, miksi saatat olla taipuvainen sytyttämään kynttilän raskaan päivän jälkeen – kynttilän kajo rentouttaa mukavasti. Mutta kynttilän tuoksulla on myös massiivinen vaikutus rentoutumiseesi. Erään tutkimuksen mukaan erityisesti vaniljan tuoksu on omiaan rentouttamaan stressaantunutta mieltä.

Päiväkirja

Tunteiden purkaminen liikunnalla tai terapialla on erittäin palkitsevaa. Ei ole kuitenkaan syytä unohtaa päiväkirjaa, joka kertoo sinulle myös menneistä tunteistasi. Psychological Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan vanhojen päiväkirjakirjoitusten lukeminen, olivat ne sitten kuinka lyhyitä tai pitkiä tahansa, tekee ihmisen onnellisemmaksi.

Karvakaverit

Koiria ei syyttä kutsuta ihmisen parhaiksi kavereiksi. Journal of Personality and Social Psychology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan lemmikit antavat omistajilleen tukea sosiaalisen eristäytymisen pelossa ja näin parantavat heidän elämälaatuaan.

Kukkien tuoksut

Kun ensi kerralla ostat uutta hajuvettä tai ilmanraikastinta, valitse tuoksuksi ruusu. Syy löytyy aivoistamme: nenämme hajureseptorit ovat linkittyneitä aivojemme osaan, joka hallitsee tunteitamme. Tutkimusten mukaan kukkien tuoksut voivat tätä kautta nostattaa onnellisuuden tunteita.

Pedattu sänky

Sängyn petaaminen on antoisaa, sillä se auttaa sinua aloittamaan päiväsi hyvin. Hunch.com-sivuston teettämän tutkimuksen mukaan 71% ihmisistä, jotka petaavat sänkynsä aamuisin, pitävät itseään onnellisena.

Vastaavasti 62% ihmisistä, jotka jättävät sänkynsä levälleen, kertovat olevansa onnettomia. Kannattaakin varata joka aamulle ylimääräiset pari minuuttia sängyn petaamiselle.

Ja muista: vähemmän on enemmän

Tutkimusten mukaan naisten stressitasolla ja kodin tavaramäärällä on yhteys. Tämä tarkoittaa sitä, että mitä enemmän tavaraa nainen pitää kotonaan, sitä stressaantuneempi hän on.

Tämä johtuu siitä, että sotkuista kotia pidetään epäonnistumisena. Hankkiudu siis eroon kaikesta ylimääräisestä, niin saatat huomata elämänlaatusi paranevan.

Lue myös: Tutkimus: Luova puuhastelu lisää onnellisuutta – tässä vinkkejä

Lue lisää: hyvä mieli & onni uutisia

Lähde: Goodhousekeeping.com
Lähde: Artikkelikuva: Unsplash / Roberto Nickson