Naisten 10 suosituinta seksifantasiaa

1.12.2017

Vaikka fyysinen aspekti on tietysti olennainen osa seksiä, ei ole syytä vähätellä fantasioita ja mielikuvitusta, jotka voivat olla aivan yhtä tärkeitä seksielämän toimimiselle. Naiset uskaltavat harvoin ilmaista fantasioitaan vielä tänäkin päivänä, vaikka seksi ei olekaan enää tabu ja ihmiset puhuvat siitä avoimesti.

Haluatko harrastaa seksiä muukalaisen kanssa tai joutua sidotuksi? Et ole yksin. Tässä 10 seksifantasiaa, jotka ovat naisten mieleen:

 

1. Alistetuksi joutuminen

Alistuminen kasvattaa suosiotaan eri muodoissa naisten keskuudessa. Kyse voi olla niin sitomisesta, BDSM:stä tai jopa raiskaamisesta. Mutta kuten monet fantasiat, tämäkään ei ilmaise naisten mielihaluista oikeassa elämässä.

Psykologi Jo Hemmingsin mukaan ”ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä rooleistamme arkielämässämme. Seksi purkaa stressiä ja antaa energiaa, eikä näitä fantasioita tule sekoittaa muuhun elämään.”

 

2. Dominointi

Homma toimii myös toisinpäin. Monet naiset haluavat ottaa ohjat itselleen ja johtaa aktia rajuillakin metodeilla. Jos pidät sekä dominoinnista että alistumisesta, kutsutaan sinua ”switchiksi” BDSM-sanastossa.

 

3. Seksi muukalaisen kanssa

Seksin harrastaminen tuntemattoman kanssa on riskialtista, rohkeaa ja huumaannuttavaa. Saatat saada tauteja tai joutua pakettiauton takakonttiin, mutta fantasioimisessa ei ole mitään väärää.

Lue myös: 12 tapaa, joilla porno parantaa seksielämääsi

 

4. Seksin harrastaminen rahasta

Oli kyse sitten huoneen täydestä miehiä heiluttelemasta parikymppisiä tai aidosta prostituutiosta, seksuaalisena objektina oleminen jättää tunteet huomiotta ja voi johtaa kovaan kiimaan.

Seksiasiantuntija Rebecca Dakin selittää: ”Fantasia maksullisesta seksistä liittyy dominointiin ja alistumiseen, jotka molemmat kiehtovat monia ihmisiä. Seksityöhön liittyvä häpeä vain tekee tästä fantasiasta kiihottavamman.”

 

5. Seksi kielletyn ihmisen kanssa

Monet naiset pidättäytyvät periaatteissaan, eivätkä koske esimerkiksi parhaiden kavereidensa poikaystäviin. On kuitenkin paljon naisia, jotka nimenomaan fantasioivat seksistä ”kielletyn” henkilön kanssa. Eräässä kyselytutkimuksessa 65% naisista kuului tähän joukkoon.

 

6. Auktoriteetit

Kukapa ei olisi joskus ihastunut opettajaansa?

Lue myös: 5 ovelaa tapaa selvittää, mistä miehesi TODELLA fantasoi

 

7. Roolipelit

“En aio pussata opettajaani, en aio pussata opettajaani, en aio pussata opettajaani…”

 

8. Seksi naisen kanssa

Jos haluat harrastaa seksiä naisen kanssa, ei se tarkoita sitä, että olisit lesbo, vaan sitä, että kuulut isoon joukkoon naisia; eräässä tutkimuksessa 42% naisista olisivat valmiita seksiin naisen kanssa.

Jo Hemmings avaa: ”Tietyn tyyppinen seksi ruokkii mielikuvitustamme, mielen teatteriamme. Jos haaveileekin seksistä naisen kanssa, kertoo se vain uteliaasta mielestä, ei homoseksuaalisuudesta.”

 

9. Ryhmäseksi

Vaikka aikuisten seksijuhlat yleistyvätkin jatkuvasti, silti monet eivät pääse toteuttamaan tätä fantasia tosielämässä. “Fantasia ryhmäseksistä on erityisen yleinen naisilla, joilla ei ole ollut monia seksikumppaneita ja jotka ovat mahdollisesti olleet pitkässä parisuhteessa,” Rebecca Dakin kertoo.

Lue myös: 12 seksikysymystä joita et kehtaa kysyä

 

10. Seksin katselu tai katselun kohteena oleminen

Monet syttyvät adrenaliinipiikistä, jonka saa kiinnijäämisen pelosta tai siitä, kun pääsee katsomaan muita ihmisiä intiimimmeillään. Sama kiinnijäämisen pelko syntyy seksistä julkisissa paikoissa, ja pelko tuo usein seksiin ylimääräistä kiihotusta. Ja jos et haluakaan jäädä kiinni ilkosillasi leikkipuistossa, ei fantasiointi haittaa mitään.

Lue lisää: seksi & romantiikka uutisia

Lähde: Metro.co.uk
Lähde: Artikkelikuva: Pixabay / lounisproduction