Miksi naiset pettävät suhteessa?

8.6.2020

Tutkimusten mukaan noin 55 % miehistä ja 45 % naisista päätyy pettämään jossain vaiheessa avioliittoaan. Naiset pettävät kuitenkin eri syistä kuin miehet. Tässä kaksi syytä, jotka eivät tietenkään ole päteviä selityksiä syrjähypyille, mutta saattavat valottaa syitä käytöksen takana:

1. Syrjähyppy toimii henkireikänä tai “eron katalyyttinä”

Monet naiset kuvaavat syrjähyppyä eräänlaiseksi henkiseksi ja fyysiseksi etäisyyden ottamiseksi nykyisestä suhteestaan. Monet naiset päätyvät syrjähyppyyn jo ennen kuin ovat puhuneet kenellekään eroaikeistaan tai suhteen ongelmista.

Toisaalta pettämään päätyvät naiset pyrkivät teollaan myös varmistamaan että heillä on jonkinlainen uusi kumppani tiedossa jos he päätyvät eroon. Pettäminen toimii siis eräänlaisena seksuaalisen markkina-arvon testauksena. Kuitenkin vain noin joka kolmas pettämään päätynyt nainen päätyy lopulta pysyvästi yhteen pettäjäkumppaninsa kanssa.

MeNaiser_banner_13831

2. Syrjähyppy voi palauttaa seksuaalisen omanarvontunnon

Monet pettämään päätyvät naiset pyrkivät teollaan palauttamaan oman seksuaalisen omanarvontuntonsa esimerkiksi pitkän seksittömän ajan jälkeen. Näin voi käydä esimerkiksi silloin jos pienten lasten hoito on vaatinut vuosikausien ajan kaiken huomion ja seksin määrä on jäänyt olemattomaksi. Toisaalta esimerkiksi menopaussia elävät vanhemmat naiset saattavat myös pettää varmistaakseen olevansa vielä haluttavia ulkopuolistenkin silmissä. Tätä alttiutta lisää se, että moni nainen on sinut oman kroppansa kanssa vasta vanhemmalla iällä – ja sitä kautta seksuaalisestikin vapautuneempi.

Lisää aiheesta seksi & romantiikka

Lähde: YourTango

Kuva: Unsplash / Caroline Hernandez

banner_83151