Lemmikit ovat lapsille sisaruksiakin tärkeämpiä

5.7.2017

Hyvä uutinen myös lapsille, joilla ei ole sisaruksia?

Onko mitään parempaa kuin oman rakkaan lemmikin kanssa peuhaaminen? Karvainen kaverisi on aina tukenasi, oli tilanne mikä tahansa.

Onko siis mikään ihme, että joskus lemmikkimme tuntuvat tärkeämmiltä kuin muut ihmiset? The Metro-lehti uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan kiintymyssuhde eläimiin pätee erityisesti lapsien kohdalla.

Tutkimuksen mukaan lapset voivat jopa saada enemmän nautintoa lemmikkiensä, kuin sisarustensa seurasta. Sisarustensa kanssa koko elämänsä kanssa taistelleiden ihmisten on varmasti helppo allekirjoittaa tämä väite.

 

Lemmikit vaikuttavat lapsen kehitykseen

Tutkimuksen teettäneen Cambridgen yliopiston tutkijat havaitsivat, että lemmikit vaikuttavat monella tapaa lapsien kehitykseen.

Lemmikeillä havaittiin olevan positiivinen vaikutus lapsien sosiaalisiin kykyihin sekä tunnetaitoihin. Tutkimuksessa löydettiin myös odotettua suurempi korrelaatio lemmikkien ja lapsen kehityksen välillä.

Tutkijat tutkivat yli 70 lasta, jotka olivat iältään 12-vuotiaita ja joilla oli kotonaan vähintään yksi lemmikki ja sisarus. Lapsilta kyseltiin heidän suhteistaan lemmikkeihin ja sisaruksiin ja heistä suurin osa kertoi tuntevansa läheisempää tunnesidettä lemmikkeihinsä kuin sisaruksiinsa.

Lue myös: Uusi tutkimus vahvistaa, että lapset perivät viisautensa ÄIDILTÄ

 

Lemmikit eivät tuomitse

Mielenkiintoinen aspekti oli se, että koirien kanssa eläneet lapset nauttivat elämästä muita enemmän.

“Vaikka lemmikit eivät välttämättä ymmärrä asioita tai osaa vastata verbaalisesti, on lemmikkien merkitys lapsille vähintään yhtä iso kuin sisarusten,” selittää tutkija Matt Casselss.

“Eläimien kyvyttömyys vastata tai ymmärtää voi itse asiassa olla hyvä asia, sillä lemmikit eivät näin ollen osaa olla tuomitsevaisia.”

 

Jälleen yksi todiste siitä, että koira on ihmisen paras kaveri.

Lue lisää: hyvä mieli & onni uutisia

Lähde: Prima
Lähde: Artikkelikuva: Pixabay.com / Unsplash