Kaikki se höpötys mitä kuulee”täydellisen miehen luonteenomaisista piirteistä”, asioista joita heidän pitäisi tehdä, jotta olisimme tyytyväisiä, onnellisia. Kaikki ne merkit ja oppaat, joiden avulla meidän pitäisi löytää se oikea tai kuinka voisimme saada heidät kohtelemaan meitä ”oikein”. Se saa miettimään…
Koko sen ajan mitä olen käyttänyt sen oikean metsästämiseen, löytämiseen. Kaikki se aika mitä olen käyttänyt itse määrittämäni täydellisyyden tavoitteluun, kaikkien epäonnistumisten jälkeen. Se kaikki on saanut minut tajuamaan, ettei täydellisyyttä ole olemassa.
Se vaati sydänsuruja, eroja, paljon kyyneliä ja henkistä tuskaa, jotta ymmärsin, että itse asettamani standardit eivät olleet realistisia. Tulisin aina olemaan pettynyt ja surullinen, jos jatkaisin sillä tiellä.
Kyllästyin itsekkyyteen, niin itsessäni kuin niissä miehissä, joita yritin tavoitella. Ymmärsin, että en tarvitse ”herra täydellistä, vaan tarvitsen miehen, jolla on paketti kasassa, joka tietää vahvuutensa, mutta myös heikkoutensa.
En tarvitse kumppanissani täydellistä vartaloa, en siloteltua partaa ja tip top hiuksia. Tarvitsen miehen, joka tekee mitä sanoo, joka arvostaa terveellä lailla itseään ja minua. Hän on sinut itsensä kanssa.
Meidän ei tarvitse mieheni kanssa tavoitella tähtiä vaan elää hetkessä, yhdessä, olla läsnä. Etsin miestä joka viihtyy seurassani, satoi tai paistoi. Ja mitä teemme, niin se on jotain mikä on mahdollista, yhdessä.
Tarvitsen siis miehen, joka tietää mitä han tahtoo, sillä minä tiedän mitä minä tahdon. Hän taistelee tavoitteidensa puolesta ja tukee minua omissa taisteluissani. Hän arvostaa, minä arvostan.
Mieheni ei koskaan pidä minua itsestään selvyytenä vaan hän tekee töitä suhteemme eteen, päivästä toiseen. Mieheni ei tarvitse kohdella minua kuin kuningatarta, mutta hän on aina siinä, tapahtui sitten mitä tahansa.