Kylmänä syötävä rieskarulla on herkullinen välipala. Näitä voi tehdä valmiiksi jääkaappiin odottamaan vaikkapa nälkäistä koululaista. Käytin rullissa Atrian valmiiksi kypsennettyjä Pulled Chicken -ja Pulled Pork tuotteita. Lihat on valmiiksi suolattuja, mutta makua pitää hieman lisätä. Ainesosaluettelossa ei täytteisiin tarkkoja määriä ole ja jokainen voi valita omat mielitäytteet.
Mitä mun silmät näkevätkään luotto lihakaupan tiskillä. Tuoreita possun luita, ribsejä kasapäin. Osta, osta, huutaa päässäni ääni ja kielen päällä tuntuu tuttu maku. No enhän minä niitä voi ohittaa ja kuulen sanovani 2 kiloa grilliluita, kiitos. Marssin kassalle ja hykertelen mielessäni, minullapa on aarre kainalossa. Tiedän senkin, että kotona oltaisiin yhtä innoissaan. Kotiin päästyäni laitan ribsit vuokaan ja alan tekemään marinadia niille. Mutta mitäpäs jos tekisinkin tällä kertaa…
Näin pääsiäisen kynnyksellä valitsin kokeiluun perinteisen lammasruoan, johon yhdistyy myös sisäelinten hyödyntäminen peribrittiläiseen tapaan. Ruoka on täynnä aitoja ja muhevia makuja. Mitä muuta voi odottaa hyvistä raaka-aineista, kuten Ahvenanmaan luomulammas.
Sydäntalveen kuuluvat mehevät ja maanläheiset maut sekä raaka-aineet. Kiireettömän viikonlopun kohokohta on lempeästi roseeksi kypsynyt paahtopaisti ja siinä sivussa mehukkaiksi paahtuneet hunajaiset uunijuurekset.
Itsetehdyt lihapullat on mun mielestä arkiruokien parhaimmistoa. Ne on hyviä ihan sellaisenaan, mutta pienellä virittämisellä ne nousevat ihan uudelle tasolle. Pekoni antaa lihapullataikinaan omanlaisen maun sekä jokaisen lihapullan sisään "piilotettu" fetajuustokuutio on hauska idea :)