Itse tehdystä kebabista on ollut nyt kiivasta keskustelua somen eri ruokakeskusteluissa, et siitähän tää ajatus sitten lähti. Päätinpä tehä omanlaiset iskeder kebab -annokset viikonloppuna eli maustettua kebablihaa, pitaa, valkosipuli- ja tulista kebabkastiketta sekä tietenkin kiinankaalia. En voi muuta kuin suositella lämpöisesti testaamaan, ei ole todellakaan vaikeeta ja maku voittaa 6-0 pikaruokapaikkojen kebabin.
Aloita tekemällä kebab, sitten pita -leivät, tulinen kebab -kastike, valkosipulikastike ja lopuksi pilko kasvikset.
Kebab
1,2 kg paistijauhelihaa
1 kpl sipuli hienonnettuna
3 kpl valkosipulin kynttä hienonnettuna
suolaa
2-3 tl mustapippuria
1 rkl paprikajauhetta
1 rkl oreganoa, kuivattu
1 rkl juustokuminaa
1 tl cayennepippuria
½ tl chilirouhetta
Lisäksi:
pita -leipiä, ohje alla
tulista kebab -kastiketta, ohje alla
valkosipulikastiketta, ohje alla
tulisia pepperoneja
kiinankaalia
tomaattia
kurkkua
punasipulia
Laita yleiskoneeseen lihakoukku ja pistä kulhon pohjalle kaikki raaka-aineet. Myllytä koneella 30 minuuttia, jotta taikinasta tulee sitkoista massaa, muuten saat vain mausteista murekemassaa. Eli tämä kannattaa todellakin tehdä koneella. Saa käsinkin tehtyä, mutta saa aikalailla veivaa massaa jotta koostumuksesta tulee hyvää.
Painele ilmat pois ja pyöritä massasta pötkylä. Kääri kaksin tai jopa kolminkertaiseen foliokääreeseen. Nosta kääre uuniritilän päälle ja alle uunipelti jossa on noin sentti vettä. Laita lihan keskelle paistomittari. Paista lihaa uunin alatasolla 100 asteessa, niin kauan kunnes lihan sisälämpötila on 76-80 astetta, meillä tuohon meni 5-6 tuntia. Jos paistat liian kuumassa, niin lihasta tulee helposti mureketta.
Ota liha pihalle lepäämään, anna olla kääreessä 30 minuuttia. Avaa kääre ja pyyhi pinta talouspaperilla. Kääri puhtaaseen folioon ja laita sivuun jäähtymään. Anna olla noin siihen saakka kuin alkaa tarjoilu.
Leikkaa höylällä tai terävällä veitsellä lastuja ja paista paistinpannulla öljyssä. Saat lihoihin rapsakkaa reunaa ja samalla lämmitettyä. Kokoa annos.
Pita -leipä 8-10 kpl
2½ dl kädenlämpöistä vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
5-7 dl vehnäjauhoja
Murustele hiiva lämpöiseen veteen, sekoita. Lisää suola, öljy ja sekä jauhoja vähän kerrallaan. Alusta taikina hyvin. Laita liina päälle ja anna kohota tunnin.
Jaa taikina osiin ja pyörittele palloja. Kauli jauhojen avulla littunia kiekkoja. Paista 225 asteessa noin 10-12 minuuttia. Pita tulee olla pullukka ja ilmava ollessaan valmis. Itse en tehnyt littunia ollenkaan vaan jätin ns. sämpylämäisiksi, jotka sitten valmiina leikkasimme pienimmiksi paloikis.
Tulinen kebab -kastike:
500 g paseerattua tomaattia
1 kpl sipuli hienonnettuna
4 kpl valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl mustapippuria
1 rkl paprikajauhetta
1 rkl punaviinietikkaa
2 tl oreganoa, kuivattua
2 tl juustokuminaa
1 kpl punainen chili
2-3 rkl sricacha kastiketta
1 kpl kasvisliemikuutio
Laita kaikki muut raaka-aineet paitsi kasvisliemikuutioo tehosekoittimeen. Surauta tasaiseksi massaksi. Laita kattilaan, lisää kasvisliemikuutio ja keitä hiljalleen noin 30 minuuttia. Sekoittele välillä. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Laita sivuun odottamaan annoksen kokoamista. Kastikkeen voi tarjota lämpöisenä tai kylmänä. Itse valitsin välimuodon eli huoneenlämpöisenä.
Valkosipulikastike:
2 kpl valkosipulinkynttä hienonnettuna
½-1 kpl sitruunan mehua
3 dl turkkilaista jogurttia
½ pnt minttua hienonnettuna
mustapippuria
suolaa
½ tl sokeria
Laita kaikki kulhoon ja sekoita. Anna maustua jääkaapissa vähintään tunti ennen tarjoilua.