Pho – vietnamilainen kasvis-nuudelikeitto

Pho – vietnamilainen kasvis-nuudelikeitto

20.11.2017

Ihastuin Vietnamissa käydessäni paikalliseen kananuudelikeittoon niin paljon, että kotiin palattuani päätin harjoitella tekemään sitä itse. Ryhdyttyäni kasvissyöjäksi viime kesänä tämä herkullinen keitto jäi ruokalistalta, kunnes päätin kokeilla tehdä siitä kasvisversion.

Tässä keitossa tuoreet rapeat kasvikset ovat todellakin pääosassa, mutta liemessä on sama tuttu maku! Jos liemestä haluaa täysin vegaanisen voi kalakastikkeen korvata soijakastikkeella. Galanganjuuren voi myös korvata tuoreella inkiväärillä. Inkivääriä kannattaa kuitenkin laittaa hieman vähemmän, koska sen maku on voimakkaampi.

Paksoin voi korvata mangoldilla tai lehtikaalilla. Tulisuutta voi säädellä chilin määrällä. Kuvan keittoon on lisätty myös valmiiksi grillattua kanaa, mutta sen voi yhtä hyvin jättää pois!

 

Valmistusaineet neljälle

  • 2 salottisipulia
  • 3 cm pala galanganjuurta
  • 2 kanelitankoa
  • 3 tähtianista
  • 5 neilikkaa
  • 1 rkl korianterinsiemeniä
  • 1 tl rouhittua mustapippuria
  • seesamöljyä
  • 1,2l vettä
  • 2 kasvisliemikuutiota
  • 3 rkl kalakastiketta
  • 1 rkl ruokosokeria
  • 1 pkt Jalotofun savutofua
  • 1 pkt leveitä riisinuudeleita
  • 4 paksoita
  • 2 kevätsipulia
  • 4 dl ituja
  • tuoretta korianteria
  • tuoretta chiliä
  • limeä

 

Valmistusohje

  • Kuori ja pilko sipulit ja galanganjuuri.
  • Laita kattilan pohjalle noin 2 tl seesamöljyä.
  • Laita kattila lämpenemään.
  • Lisää kattilaan sipuli, galanganjuuri ja mausteet.
  • Paista pieni hetki samalla hämmentäen.
  • Lisää vesi, kasvisliemi, sokeri sekä kalakastike.
  • Anna hautua hiljaisella tulella vähintään 20 minuuttia.

 

  • Keitä iso kattilallinen vettä kiehumispisteeseen.
  • Ota vesikattila pois hellalta.
  • Lisää nuudelit kattilaan ja peitä kannella.
  • Anna hautua 3-5 minuuttia, kunnes nuudelit ovat kypsiä.
  • Kaada nuudeleista vesi pois lävikössä.
  • Lisää joukkoon 1 rkl seesamöljyä ja sekoita.

 

  • Pilko paksoi ja kevätsipuli suupaloiksi.
  • Ota savutofu pois paketista ja kuivaa talouspaperilla.
  • Pilko tofu suupaloiksi ja kuivaa palat.
  • Laita paistinpannu kuumenemaan.
  • Lisää kuivatut tofupalat paistinpannulle.
  • Kääntele paloja jotta ne eivät tartu kiinni.
  • Kun tofupaloihin tulee ruskea pinta lisää 1 rkl seesamöljyä pannulle.
  • Pyöräyttele torupalat öljyssä kuumalla pannulla.

 

  • Kasaa annos laittamala keittolautasten pohjalle paksoita, kevätsipulia, ituja, nuudelia ja tofua.
  • Pilko chili sekä korianteri ja lisää niitä maun mukaan joka lautaselle.
  • Kaada päälle kiehuva keittoliemi.
  • Purista lopuksi limestä mehua annoksen päälle.
  • Herkuttele!

 

Resepti: Miia Ylönen

Kuvat: Petri Ylönen

 

Katso lisää: reseptejä


Osallistu keskusteluun