Vegaaninen suklaakakku – suklaata enemmän kuin laki sallii

25.7.2020

Tästä kakusta ei ainakaan suklaata puutu, nimittäin tämä kakku kätkee sisälleen mehevän suklaapohjan, suklaamoussen sekä kuorrutteena suklaakreemin.

Tein tämän 20cm vuokaan ja tässä on kaksi täyteväliä. Jaa taikina kahteen vuokaan, toiseen enemmän jotta siitä saa kaksi pohjaa ja toiseen vuokaan hieman vähemmän josta tulee yksi pohja.

Tämä ohje on puolitoista kertaisena tehty. Paistetaan 175 asteisessa uunissa n. 40min tai kunnes tikkuun ei jää enää taikinaa. Paistoaika saattaa muuttua, riippuen uunin tehosta. Vuoraa vuoat leivinpaperilla ja voitele reunat.

 

POHJA – VALMISTUSAINEET

  • 4 dl vehnäjauho
  • 4 dl sokeri
  • 3 dl tummaa kaakaojauhetta, esim. pirkka
  • 2 tl ruokasoodaa
  • 1 tl suola
  • 4 dl kauramaito
  • 0,75 dl rypsiöljyä

 

POHJA – VALMISTUSOHJE

1. Sekoita jauhot, sokeri, suola, kaakaojauhe sekä sooda toisessa kulhossa.

2. Sekoita toisessa kulhossa kauramaito ja öljy.

3. Yhdistä neste kuiviin aineisiin ja sekoita nopeasti sekaisin, kuitenkin niin että taikina on tasaista.

4. Jaa vuokiin niin, että toinen on suurin piirtein puolessa välissä, kaada loput toiseen vuokaan.

5. Anna jäähtyä kunnolla, anna mieluiten olla yön yli jääkaapissa. Tällöin pohja ei murene niin helposti leikattaessa.

 

LISÄÄ NÄITÄ HERKKUJA?

Seuraa tekijää (Eveliina Silen) Instagramissa: @cakesbyeveliina

 

KOSTUTUSVESI – VALMISTUSAINEET

  • 1 dl vesi
  • 2 rkl sokeri

 

KOSTUTUSVESI – VALMISTUSOHJE

1. Kiehauta vesi, lisää sokeri. Kaada hieman kylmää vettä päälle.

 

TÄYTE – VALMISTUSAINEET

  • 3 dl vispautuvaa kauravispiä (ota huomioon että kauravispi vaahtoutuu normaali vispikermaa enemmän) ainakin käyttämäni kaslinkin oma
  • 1 prk oatlyn påmackan maustamatonta tuorejuustoa
  • 200 g tummaa suklaata

 

TÄYTE – VALMISTUSOHJE

1. Sulata suklaa miedolla lämmöllä mikrossa.

2. Vaahdota kauravispi vaahdoksi.

3. Notkista toisessa kulhossa tuorejuusto, lisää suklaa sekaan ja sekoita tasaiseksi.

4. Lisää vispin sekaan ja sekoita tasaiseksi.

5. Vuoraa vuoan reunat leivinpaperilla

6. Aseta ensimmäinen pohja ja kostuta.

7. Lisää puolet täytteestä, laita toinen pohja päälle ja kostuta.

8. Lisää loput täytteestä, laita kansi päälle ja kostuta.

9. Laita kelmu pintaa vasten ja laita kakku mieluiten yöksi tekeytymään jääkaappiin.

 

 

LISÄÄ NÄITÄ HERKKUJA?

Seuraa tekijää (Eveliina Silen) Instagramissa: @cakesbyeveliina

 

SUKLAAKREEMI – VALMISTUSAINEET

300 g margariini

300 g tomusokeri

50-70 g tummaa suklaata

½ dl kaakaojauhe

 

SUKLAAKREEMI – VALMISTUSOHJE

1. Sulata suklaa miedolla lämmöllä mikrossa

2. Notkista margariini mikrossa huoneenlämpöiseksi

3. Laita notkistettu margariini yleiskoneeseen, lisää 1/3 tomusokerista ja vaahdota.

Anna vaahtoutua hetki, lisää puolet tomusokerista ja anna vaahtoutua.

Lopuksi lisää loput tomusokerit ja vaahdota jokunen minuutti kunnes kreemi on kuohkeeta.

Lisää sulatettu suklaa sekä kaakaojauhe, vaahdota kunnes tasaista. Jos se on mielestäsi liian vaaleaa, lisää hieman sulatettua suklaata.

 

KORISTELU & VINKIT

Kakun kuorruttamiseen tarvitset paletin, raapan sekä pyörivän kakkualustan.

Kumoa kakku kakkualustalle ja kuorruta kakku.

Kuvassa olevat raidat saat siten, että pyörität kakkua pyörivällä kakkualustalla ja samaan aikaan paletin kanssa painat kevyesti kakun pintaa.

Aina kierroksen päätyttyä, nosta palettia hieman, toista niin kauan kunnes kakun yläreuna tulee vastaan.

Koristeluun tarvitsen tiheän tähti tyllan, haluamiasi karkkeja tai muita koristeita.

Ota kakku n. 20-30min ennen tarjoilua huoneenlämpöön, että kuorrute kerkeää hieman pehmetä.

 

LISÄÄ NÄITÄ HERKKUJA?

Seuraa tekijää (Eveliina Silen) Instagramissa: @cakesbyeveliina

Katso lisää: reseptejä

Kirjoittaja:

Olen Eveliina, 24- vuotias intohimoinen harrasteleipuri Helsingistä. Valmistuin viime vuoden lopulla pitkäänhaaveilemaani leipuri-kondiittorin ammattiin, mutta toistaiseksi työskentelen vielä myyjänä. Leivon paljon vapaa-ajalla ja rakastan kokeilla kaikkea uutta. Erityisesti pidän erilaisista juustokakuista, korkeista kreemikakuista sekä voileipäkakuista.