Mikä o sinulle sopivin ammatti? Oletko työpaikan luontainen johtaja, tarkka taustavaikuttaja vai se tyyppi, joka saa muut innostumaan uusista ideoista?
Astrologian mukaan jokaisella horoskooppimerkillä on omat luontaiset vahvuutensa, jotka voivat näkyä myös työelämässä. Yksi kaipaa vakautta ja selkeitä tavoitteita, toinen vapautta ja jatkuvasti uusia haasteita. Kolmas puolestaan huomaa pienimmätkin yksityiskohdat, jotka muilta jäävät näkemättä.
Entä mikä ammatti sopii juuri sinun horoskooppimerkille? Katso, osuuko tähtien ehdotus yllättävän lähelle:
Oinas – yrittäjä
Oinas ei mielellään odota muiden päätöksiä, vaan tarttuu toimeen. Astrologiassa Oinasta kuvataan rohkeaksi, kilpailuhenkiseksi ja aloitteelliseksi.
Siksi yrittäjän työ voi sopia hänelle erinomaisesti. Oinas nauttii tavoitteista, päätöksenteosta ja siitä, että saa itse vaikuttaa tekemiseensä. Myös myynti, urheilu ja projektien johtaminen voivat sopia vauhdikkaalle Oinaalle.
Härkä – pankki- ja talousala
Härkä arvostaa vakautta ja konkreettisia tuloksia. Hänellä riittää kärsivällisyyttä rakentaa jotakin pitkäjänteisesti.
Talousala, kiinteistönvälitys ja pankkimaailma sopivat tähän ajattelutapaan. Toisaalta Venuksen hallitsemaan Härkään liitetään myös esteettisyys, joten sisustussuunnittelijan tai kokin työ voi olla nappivalinta.
Kaksoset – toimittaja
Jos Kaksoset saa valita, työpäivät eivät ole keskenään samanlaisia.
Utelias ja puhelias Kaksoset haluaa tietää, mitä ympärillä tapahtuu. Toimittajan työ tarjoaa uusia ihmisiä, aiheita ja tilanteita. Myös markkinointi, viestintä, myynti ja sosiaalinen media sopivat merkin nopealle ajattelulle.
Rapu – sosiaalityöntekijä
Rapu tunnetaan astrologiassa empaattisena ja hoivaavana merkkinä. Hän huomaa helposti, jos toisella ihmisellä ei ole kaikki hyvin.
Siksi sosiaalityö, terveydenhuolto, opetus ja muut ihmisläheiset ammatit voivat tuntua Ravusta merkityksellisiltä.
Leijona – luova johtaja
Leijona ei välttämättä halua piiloutua työpaikan takimmaiseen nurkkaan. Hän nauttii vastuusta, näkyvyydestä ja mahdollisuudesta vaikuttaa.
Luova johtaja, tapahtumatuottaja tai yrittäjä tarjoaa Leijonalle tilaisuuden yhdistää esiintymiskyky ja johtajuus. Myös media- ja viihdeala voivat vetää Leijonaa puoleensa.
Neitsyt – analyytikko
Anna Neitsyelle sekava kokonaisuus, ja pian asiat ovat järjestyksessä.
Neitsyttä pidetään tarkkana, analyyttisenä ja yksityiskohtiin keskittyvänä merkkinä. Data-analyytikon työ sopii tähän täydellisesti. Muita hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi tutkija, toimittaja, kirjanpitäjä sekä erilaiset terveydenhuollon tehtävät.
Vaaka – juristi
Vaaka tarkastelee mielellään asiaa useammasta näkökulmasta ennen päätöksen tekemistä. Oikeudenmukaisuuden tavoittelu ja diplomaattisuus sopivat juristin tai sovittelijan työhön.
Myös henkilöstöhallinto, PR ja suunnittelu voivat kiinnostaa sosiaalista Vaakaa.
Skorpioni – tutkija
Skorpioni ei tyydy pintapuoliseen vastaukseen. Jos jokin asia kiinnostaa häntä, hän haluaa päästä sen ytimeen.
Tutkijan työ sopii tähän luonteeseen mainiosti. Myös psykologia, lääketiede ja tutkiva työ voivat kiehtoa Skorpionia.
Jousimies – opettaja
Jousimies rakastaa uusia ajatuksia, kokemuksia ja näkökulmia. Opettajana hän pääsee sekä oppimaan että jakamaan tietoa muille.
Matkailu, kansainväliset tehtävät ja media voivat olla yhtä houkuttelevia vaihtoehtoja. Liian tarkkaan rajattu rutiinityö sen sijaan voi alkaa nopeasti ahdistaa.
Kauris – projektipäällikkö
Kauris tunnetaan horoskooppien kunnianhimoisena suorittajana. Hän osaa tehdä pitkän aikavälin suunnitelman ja edetä määrätietoisesti kohti tavoitetta.
Projektipäällikön tai johtajan työ antaa Kauriille juuri sitä vastuuta, jota hän usein kaipaa. Myös talous, insinööriala ja hallinto sopivat järjestelmälliselle merkille.
Vesimies – teknologia-alan kehittäjä
Vesimies katsoo mieluummin tulevaisuuteen kuin tekee asioita siksi, että niin on aina tehty.
Teknologia, tiede ja erilaiset kehitystehtävät sopivat innovatiiviselle Vesimiehelle. Hän viihtyy erityisen hyvin työssä, jossa vanhoja toimintatapoja saa kyseenalaistaa.
Kalat – luovan alan ammattilainen
Herkkä ja mielikuvituksellinen Kalat tarvitsee työn, jossa myös tunteille ja luovuudelle jää tilaa.
Kirjoittaminen, musiikki, valokuvaus ja muut luovat ammatit sopivat merkin maailmaan. Empaattinen Kalat voi löytää oman paikkansa myös esimerkiksi terapeuttisista tai sosiaalialan tehtävistä.
Löytyikö oma unelma-ammattisi?
Astrologisissa uratulkinnoissa tulimerkit yhdistetään usein toimintaan ja johtamiseen, maamerkit käytännöllisyyteen, ilmamerkit viestintään ja ideointiin sekä vesimerkit luovuuteen ja ihmisläheisyyteen.
Horoskoopin perusteella ei silti kannata lähettää irtisanoutumisilmoitusta vielä tänään. Astrologialla ei ole tieteellisesti osoitettua kykyä kertoa, missä ammatissa ihminen menestyy. Ammatinvalinnassa omat kiinnostuksenkohteet, taidot ja arvot kertovat paljon enemmän.
Mutta joskus horoskooppi voi osua huvittavan lähelle. Jos oma tähtimerkki ehdotti juuri sitä ammattia, josta olet salaa haaveillut, ehkä ajatukselle kannattaa ainakin antaa mahdollisuus.